Asuminen, kaavoitus ja rakentaminen

Salossa on mahdollista asua kaupungin keskustassa, taajamissa sekä haja-asutusalueilla. Kaupungissa on useita erilaisia asuinalueita, jotka sijaitsevat monipuolisesti metsässä tai pellolla, meren tai järven rannalla. Kaupungissa on hyvät asumista tukevat peruspalvelut sekä keskustassa että useimmissa aluekeskuksissa ja palvelukylissä. Kaupunki tarjoaa mahdollisuutta sekä asumisoikeus- että vuokra-asuntohin. Vuokra-asuntoja on runsaasti eri puolilla kaupunkia sekä kerros- että rivitaloissa.

Asuin- ja teollisuusrakentamiseen on tarjolla erilaisia tontteja eri alueilla. Tarjolla on niin merellisiä tontteja kuin tonttteja keskustan ja E18-moottoritien tuntumassa. Kaupungissa on myös tarjolla tontteja eri teollisuusalueilta, joista on hyvät liikenneyhteydet.

Kaavoituksen ja kaupunkisuunnittelun tehtävänä on suunnitella ja kehittää kaupunkia ja ohjata maankäyttöä ja rakentamista alueellaan. Myös kiinteistönmuodostus- ja osoiteasiat ohjaavat rakentamista. Uuden rakentamiseen tai vanhan korjaamiseen tarvitaan myös erilaisia lupia. Rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluyksikkö käsittelevät rakentamiseen tarvittavat luvat.