HAJALA

salo_logo.gif

Halikko

Toiminnallinen kyläsuunnitelma ja kyläkaava

Hajalan toiminnallisen kyläsuunnitelman ja kyläkaavan laatiminen

Hajalan kyläsuunnitteluhankkeessa tähdätään kylän suuntaviivat määrittelevään toiminnalliseen kyläsuunnitelmaan sekä alueen maankäyttöä ohjaavaan kyläkaavaan. Hankkeen lähtökohtana on kehittää asukkaiden ja kylän muiden toimijoiden välistä vuorovaikutusta siten, että prosessi hyödyttää paitsi kylien toiminnallista suunnittelua myös kylän kuntavetoista kaavoitustyötä. Suunnitelmien tekeminen korostaa asukaslähtöisyyttä, jolloin hankkeessa hyödynnetään mahdollisimman paljon hajalalaisten toimijoiden asiantuntemusta ja innovointia. Kyläläiset pääsevät myös itse osallistumaan tiedonkeruuseen ja suunnitteluun.

Hajalan hanke on osa Salon seudun koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) tavoitteita kehittää vuonna 2011 toiminnallista kyläsuunnittelua ja kyläkaavoituksen suunnittelua seudullisesti sekä Salossa että Somerolla. Samalla hanke kokonaisuudessaan tukee Salon kaupungin strategioita, joiden mukaan osa-alueita kehitetään niiden luontaisista edellytyksistä ja tarpeista lähtien.

Seudullisen hankkeen yhteydessä myös Someron Häntälän kylään toteutetaan toiminnalliseen kyläsuunnitteluun ja maankäytön suunnitteluun tähtäävä hanke. Lopputuloksena kyläsuunnitelman ja kyläkaavan lisäksi hankkeessa kehitetään Hajalasta ja Häntälästä kertyvien kokemusten myötä suunnittelumalli, jota voidaan soveltaa myös muissa seudun kylissä.


Ajankohtaista

Hankkeen aikana laadittiin Hajalaan toiminnallinen kyläsuunnitelma ja luonnos maankäytön suunnitelmasta. Molemmat suunnitelmat ovat nähtävillä alla kohdassa "Kyläsuunnitelman ja kyläkaavan laatiminen".

Maankäytön suunnitelmaa käytetään pohjana Hajalassa käynnistyvälle yleiskaavoitustyölle. Kommentteja kyläkaavasta voi lähettää kirjeitse tai sähköpostitse:


Salon kaupunki
Kaupunkisuunnitteluosasto
PL 77
24101 Salo



Kyläkaavaa koskevia kommentteja hyödynnetään osayleiskaavan laadinnassa.


Hankkeen taustaa

Kehittämishaluisen kylän etsintäkuulutus (pdf 0,05 Mt)

Kylän valinta (pdf 0,14 Mt)

Lisätietoa Salon KOKO-hankkeesta löytyy osoitteesta:
http://www.salo.fi/paatoksentekojatalous/kehittamishankkeet/koko/


Aloitus- ja perusselvitysvaihe Hajalassa

Aloituskokous Hajalassa 8.6.2011

Kyläkokous Hajalassa 16.8.2011


Kyläsuunnitelman ja kyläkaavan laatiminen

Hajalassa kyläsuunnittelua ja kyläkaavoitusta vie kyläsuunnittelijan ja kaupungin toimihenkilöiden kanssa eteenpäin hajalalaisista koostuva suunnitteluryhmä. Suunnitteluryhmän jäsenistöön kuuluvat Pirjo Heinonen, Eeva-Mari Jones, Päivi Rajala, Jari J. Laiho, Jouni Väkiparta, Jari Alm ja Peppi Laine. Kaupungin puolesta suunnitteluryhmässä mukana ovat kehysalueyksilön päällikkö Timo Alhoke, maankäyttöinsinööri Martti Halme sekä erityisasiantuntija Marjatta Ticklén.

Toiminnallinen suunnitelma

Hajalan toiminnallinen kyläsuunnitelma on kyläläisten näkemys alueen kehittämisen suuntaviivoista tuleville vuosille. Suunnitelmassa on esitelty taustatietojen ja kyläkyselyn tulosten pohjalta Hajalan kylää. Tarkoituksena on, että suunnitelma muodostaa konkreettisen työkalun, jonka avulla kylän kehittämistä voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Taulukkomalliseen suunnitelmaan on koottu kehittämisen kannalta tärkeimpiä tavoitteita sekä tarvittavia toimenpiteitä.

Toiminnallisen kyläsuunnitelman esittely 17.11.2011, Sarita Humppi (pdf 0,22 Mt)

Toiminnallinen kyläsuunnitelma, luonnos 17.11.2011 (pdf 5,89 Mt)

Taulukkomallinen kyläsuunnitelma, luonnos 17.11.2011 (pdf 0,03 Mt)

Kyläkaava

Hajalan kyläkaava on epävirallinen maankäytön suunnitelma, joka on laadittu yhteistyössä kyläläisten ja kaupunkisuunnitteluosaston kanssa. Kyläkaavassa näkyvät uudet asuntoalueet ovat ehdotuksia potentiaalisista pientaloalueista. Kyläkaavaluonnosta voidaan käyttää pohjana varsinaiselle Hajalan osayleiskaavoitukselle, jonka kaupungin on tarkoitus käynnistää vuoden 2012 loppupuolella.

Kyläkaava, päivitetty 25.1.2012 maatilojen talouskeskusten osalta (pdf 2,36 Mt)

Kyläkaavan selostus, päivitetty 15.2.2012 (pdf 1,77 Mt)


Hankkeen tulokset

Kyläsuunnittelu ja sen tulevaisuus Salossa -seminaari


Yhteystiedot

Projektivastaava:

Kyläsuunnittelija Sarita Humppi(02) 778 5119


Asukasyhteyshenkilö:
Jouni Väkiparta040 700 8519

Salon Kaupunki
Kaupunkisuunnitteluosasto

Hornintie 2-4
24800 HALIKKO