Oppilaskunta

Koulumme kaikki oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan, jota edustaa oppilaskunnan hallitus. Ohjausryhmät valitsevat keskuudestaan 2-3 edustajaa hallitukseen ja lukuvuoden alussa koko oppilaskunta kokoontuu yleiskokoukseen, jossa valitaan mm. puheenjohtaja.

Hallituksen tehtävänä on päättää yhteisistä asioista ja edistää oppilaiden viihtyvyyttä. Tavoitteena on viihtyisä oppimisympäristö jokaiselle koulussamme kulkevalle. Tätä tavoitetta olemme edistäneet esim. tilaamalla lehtiä ja järjestämällä viihdyttäviä tapahtumia.

Yritämme kehittää oppilaskunnan toimintaa ja teemme vaikeita ja demokraattisia päätöksiä n. kerran viikossa ohjaajamme Susanna Pärkän johdolla. Myös hallitukseen kuulumaton voi antaa meille ideoita ja näin osallistua itse viihtyisämmän ympäristön luomiseen.

Oppilaskunnan hallitus 2010-2011

puheenjohtaja
Aino Laurila

sihteeri
Aino Peltonen

rahastonhoitaja
Mikko Reponen


Lasse Hilska
Topi Kaarlamo
Ada Kainulainen
Roosa Katajakoski
Hannes Lehtinen
Heli Muuri
Melissa Petters
Emmi Rokka
Tuuli Turunen