Opetustarjonta

Musiikin valmennusopetusta annetaan musiikkileikkikoulussa ja soitinvalmennuksessa.
Perus- ja opistotasolla sekä aikuisosastolla oppilas opiskelee musiikkiopiston
opetussuunnitelman mukaisesti pääainetta (soitin tai laulu), musiikin perusteita
(teoria-säveltapailuaineet) sekä yhteismusiikkia. Lisäksi oppilas osallistuu esiintymistoimintaan.

Pääaine

on solistinen aine, jota opiskellaan koko opiskeluaika. Opiskeluaika on perustasolla
korkeintaan yhdeksän vuotta, jona aikana oppilas suoritaa perustasot 1/3, 2/3 ja 3/3,
ja laulussa perustasot 1/2 ja 2/2.
Pääainevaihtoehtoja ovat mm. huilu, klarinetti, fagotti, saksofoni, vaskisoittimet mm. trumpetti, viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso, laulu, lyömäsoittimet, piano, kitara, harmonikka
Opistotasolla suoritetaan pääaineen opistotaso,ja opiskeluaika on korkeintaa neljä vuotta.

Musiikkopiston ulkopuolinen henkilö voi suorittaa opistossa solistisen tasosuorituksen yksityisesti seuraavilla ehdoilla:
1.valmistettu tasosuoritus vastaa opiston ja Suomen Musiikkioppilaitosten Liiton tasosuoritusvaatimuksia
2.henkilö on suorittanut vastaavan asteisen musiikkioppilaitoksen teoria-säveltapailusuorituksen ja siitä on esittää
musiikkioppilaitoksen tasosuoritustodistus.
Yksityinen solistinen tasosuoritus ilmoitetaan opiston tasosuorituskaavakkeella, ja lisäksi täytetään kaavake vaadittavista henkilötiedoista. Tasosuoritusmaksu pitää olla maksettu ennen suoritusta.

Musiikin perusteet

Musiikin perusteita, jolla tarkoitetaan teoria-säveltapailuaineita, opikellaan perustasolla
neljä vuotta. Opiskelu alkaa sinä lukuvuonna , jolloin oppilas täyttää 11 vuotta.
Oppikursseja ovat teoria-säveltapailun perustasot 1/3, 2/3 ja 3/3 sekä yleisen musiikkitiedon
perustaso.
Opistotasolla opiskellaan teoria-aineita kolme vuotta: Oppikursseja ovat säveltapailun,
teorian, yleisen musiikktiedon ja harmoniaopin opistotasot.

Ulkopuolinen henkilö, joka ei ole musiikkiopiston oppilas, voi osallistua teoriaopetukseen seuraavilla ehdoilla:

-henkilö on pyrkinyt musiikkopistoon edellisen kevään pääsykokeissa
-henkilö on menestynyt pääsykokeissa niin hyvin, että hänellä on riittävät edellytykset osallistua opetukseen
-toisessa musiikkioppilaitoksessa pääainetta opiskeleva voi opiskella teoria-aineita ulkopuolisena, jos oppilaitoksen rehtorin kanssa on niin sovittu, ja ryhmässä on tilaa.
-teoriaryhmiin otetaan ulkopuolisia hyvin rajallinen määrä


Yhteismusiikki

Yhteismusiikki on tärkeä osa musiikkiopisto-opiskelua. Yhteismusiikki tukee instrumentin
opiskelua ja sen avulla opitaan niitä yhteismusiikin perustaitoja, joita tarvitaan, kun oppilas
hakeutuu opiston jälkeen harrastamaan musiikkia yhdessä muiden kanssa, esim.
orkestereissa. Piano-kitara- ja harmonikkaoppilailla yhteismusiikki on integroitu vapaan
säestyksen opiskeluun. Orkesterisoitinoppilaat suorittavat yhteismusiikin orkestereissa
tai muissa kokoonpanoissa.

Pääaineena vapaa säestys (piano):


Opiskelija tutustuu rytmimusiikin eri tyyleihin ja improvisointiin, perehdytään kolmi - ja nelisointuihin, tyypillisiin sointukulkuihin ja komppeihin.Tavoitteena on, että opiskelija vapautuu nuottikuvaan sidotusta soittamisesta ja pystyy säestämään sointumerkeistä sekä korvakuulolta ilman sointumerkkejä.
Edeltävät suoritukset: Pianon PT2 / vastaavat taidot ja vapaan säestyksen PT1

Pääaineena Pop/jazz - piano:


Tutustutaan soittimelle keskeisiin tyyliseikkoihin afroamerikkalaisessa musiikissa. Opiskelija syventyy mm.

improvisointiin, harmoniaan, rytmisiin ilmiöihin ja fraseeraukseen.

Tavoitteena on, että opiskelija kykenee soittamaan tyylinmukaisesti afroamerikkalaisen musiikin eri tyylisuuntauksia sekä ymmärtää instrumentin funktion yhtyesoitossa.

Edeltävät suoritukset: PT3 / vastaavat taidot

Lisätietoja: Toni Mäkinen,

Opintojen hyväksilukeminen musiikkiopistossa

Musiikkiopiston oppilas voi lukea hyväkseen muualla suoritettuja instrumentti- ja teoria-säveltapailuopintoja, jos opintosuorituksesta on esittää musiikkioppilaitoksen tasosuoritustodistus (=vanha tutkintotodistus).
Jos oppilaalla ei ole esittää musiikkioppilaitoksen tasossuoritustodistusta, hän saa jatkaa opintojaan suoraan siihen tasosuoritukseen, joka parhaiten vastaa oppilaan seuraavaa tavoitetta. Arvion uuden oppilaan tieto- ja taitotasosta tekee ko. oppiaineen opettaja.

Oppilas voi anoa lukuvuoden alussa erillisellä anomuksella yhteismusiikkitoiminnan korvaavuutta ulkopuolisella toiminnalla (esim. musiikkiyhdistykset, kansalaisopisto, lukio, musiikkiluokat, seurakunnat jne.). Päätöksen hyväksilukemisesta tekee musiikkiopiston rehtori opettajia kuultuaan. Yleisperiaate on että korvaavan toiminnan tulee vastata opiston toimintaa ja että oppilaan poisjäänti ryhmästä ei haittaa opiston yhteismusiikkitoiminnan toteuttamista.

Musiikkileikkikoulu

Puhallinorkesteritoiminta

Sello

Harmonikka

Laulu

Fagotti

kontrabasso ja sähköbasso

Viulu

Lyömäsoittimet

Tätä sivua kehitetään ja sivulta on luettavissa
myöhemmin tarkempia soitin- ja oppiainekohtaisia tietoja.