Yleistä Hähkänän koulusta
Hähkänän koulu sijaitsee keskellä kylää, mäen päällä, turvallisten koulureittien keskellä. Matkaa Salon keskustaan on noin seitsemän kilometriä.
Oppilaita on lukuvuonna 2012-2013 kaikkiaan 98, opettajia kuusi sekä kaksi avustajaa, jotka avustavat oppitunneilla sekä pitävät iltapäiväkerhoa.
Koululla on iso piha-alue ja mukavat liikuntamahdollisuudet heti pihalta lähtien. Luistelukaukalo on omalla pihalla ja pururata lähtee koulun vierestä suoraan vehreään kangasmetsään.
Pyrimme siihen, että oppilaat ulkoilevat ja liikkuvat ulkona koko lukuvuoden mahdollisimman paljon, eikä vain "hyvällä säällä".

Vuosittaiset pihatalkoot ovat jo perinne koulullamme.