Lokakuun kuukausiraportti 1b

Lokakuussa jatkettiin sinnikästä lukemisen ja laskemisen harjoittelua ihan hyvällä menestyksellä! Ympäristö- ja luonnontiedossa aiheena on ollut ihminen ja terveys. Käsityössä olemme saaneet pehmolemmikit valmiiksi ja aloittaneet penaalien ompelun.

12.10. vietimme koko koulu siivouspäivää, jolloin harjat ja haravat suihkivat pihassa siihen malliin, että siistiä jälkeä tuli! Myös roskat kerättiin lähiympäristöstä. Oppilaskunta järjesti musiikkia ja leikkejä talkooväen iloksi.

Lokakuussa koulullamme vieraili Salon Polku- projektin puitteissa keramiikka- taiteilija, jonka johdolla kukin luokka osallistui mosaiikki- seinän tekoon. Mielenkiinnolla odotamme taideteoksen valmistumista!

Lokakuussa keskustelimme myös YK- päivästä pienryhmissä ja luimme kansainvälistä Lasten oikeuksien julistusta. Koulun aulaan oli pysytetty "Kapsäkki"- taidenäyttely, jota kävimme ihastelemassa.

Syysloman jälkeen olemme siirtyneet sisäliikuntaan. Ohjelmassa on liikuntaleikkejä, pallopelejä sekä telinejumppaa. Jumppavaatteet lähetetään kotiin pestäviksi aina kuun lopussa.

Lokakuussa saimme myös ensilumen maahan, joka oli viikon verran ilonamme...
Camilla ja Nora

Iivari ja Veikka

Parilukua Aapisesta. Luetaan lauseita vuoronperään!

August ja VeetiBetim, Ville ja Kristian

Pojat reippaina lukuhetkellä.

SampoSiiri

Pitsireunaisia upeita lumihiutaleita ensilumen kunniaksi.