Maatilaprojekti 2011-2012


Tämä projekti alkoi lukuvuoden alussa ja vei aikaa huhtikuuhun saakka, kirjanäyttelyyn.
Projekti piti sisällään maantiedon, käsityön, äidinkielen ja kuvaamataidon tunteja.
Maantiedon tunneilla käsittelimme maatilan eläimiä, taloustöitä ja elämää.
Käsityötunneilla kudoimme maatilan eläimiä.
Kuvaamataidon tunneilla piirsimme ja maalasimme kuvia maatilasta, sen väestä ja muusta siihen liittyvästä.
Äidinkielen tunneilla kirjoitimme tarinoita Omat jutut- vihkoon ja keräsimme materiaalia kirjoihimme.
Projekti varasti aikaa suurimman osan tunneista ja ATK:ssa oltiin ainakin kerran viikossa kirjoittamassa tarinoita puhtaaksi.
Kirjoista olisi voitu tehdä vaikka kuinka paksut, mutta se olisi vienyt liikaa aikaa.
Pidimme projektin tekemisestä, piirtämisestä ja kirjoittamisesta.

Koonnut: Juulia ja Lotta

Maatila Virtanen
Maatila Virtanen (Siiri S.)

Maatila Friisi
Maatila Friisi (Juulia J.)

Kirjan esittelyä:

Tämä kirja kertoo maatila Friisin jännittävästä elämästä. Ensin possu karkaa ja sitten mennään sukulaisille, jossa eksytään.
Lemmikkieläimet tappelevat, mutta kaikki päätyy kuitenkin hyvin, vaikka vaaratilanteita on. Vihdoin tulee vähän rauhallisempaa,
paitsi Ulla näkee painajaista rakkaasta hevosestaan. Halloween lähestyy ja mummi sekä ukki tulevat kylään. He pelottelevat
Sanni-tytön ihan kauhun partaalle. Perhe, joka on tottunut touhukkaaseen elämään, tylsistyy kun mitään ei tapahdu. He päättävät
osallistua arpajaisiin rahan takia. Mutta voittona onkin aikamoinen yllätys. Perhe saa matkaliput Egyptiin ja eksyy pyramidiin.
Lopuksi tulee vielä joulu, joka menee vähän pieleen, mutta onneksi on hyvä joulumieli. Rauhoittuuko Friisi- perheen elämä koskaan?
(Juulia J.)

Maatila Maa
Maatila Maa (Viljami L.)

Maatila Sonnenhef
Maatila Sonnenhef (Lotta A.)

Kirjan esittelyä:

Elämä Sonnenhefin maatilalla on jännittävää. Ellen pääsee kisaamaan hevosilla ja sikalan ovi jää auki.
Lammaslauma ja Ellenin ystävän hevonen kakaavat, vaikkei samaan aikaan. Halloweenin kynnyksellä Iida
alkaa nähdä pelottavia asioita. Kun elämä palaa arkeen, Juha-isän kenkä katoaa salaperäisesti. S-marketin
arpajaisista he saavat matkan Reykjavikiin ja joulun alla Merlotte niminen tonttu auttaa kuusen haussa. Syksyllä
metsästä alkaa kuulua susien ulvontaa. Muuttuuko elämä Sonnenhefilla koskaan tavalliseksi?
(Lotta A.)

Maatila Mattila

Maatila Mattila (Allan L.)

Maatila Tassula

Maatila Tassula (Iona M.)

Maatila Lampola

Maatila Lampola (Kaisa A.)

Maatila Siltanen

(Maatila Siltanen, Saga M.)

Kirjan esittelyä:
Tässä kirjassa kerromme Siltasen Maatilan arjesta ja lomista. Esimerkiksi miten he saavat Papu- possun tilalleen. Miten estekisat sujuvat ja miten kauhutalosta he selviävät pois. Tässä kirjassa on monia erilaisia jännittäviä ja hauskoja tarinoita.
(Saga M.)

Pipsa ja MilliPipsa ja Milli

Pipsa ja Milli (Jenna J.)

Pikkelssi ja Pukkelssi

Pikkelssi ja Pukkelssi (Santtu L. & Veeti V.)

Laku Laku- kissa (Sofia K.)

Leppälän tilan kissa

Leppälän tilan kissa (Laura S.)

Kirjan esittelyä:

Leppälän tilalla asuu monta eläintä ja kahdeksan henkilöä. Poppari ja Sipsi käyvät kuumana.
Miriana ja Riina etsivät Potkun piilottamia tavaroita. Liina näkee outoa unta. Sairaalassakin
seikkaillaan. Miriana ja Riina eksyvät Aaveiden metsään. Halloweenina kummitukset
kauhistuttavat Riinaa ja aiheuttavat pakokauhua. Lopuksi kuitenkin perhe lomailee Tunturilapissa,
jossa Karita mokailee.
(Laura S.)

Toffee Toffee- kissa (Miro R.)

Taulut Maatilat tauluina

ValokuviaMaatilakuvia

pienennetty6.jpgValmiita kirjoja

pienennetty3.jpgKirjojen julkaisemistilaisuus
pienennetty4.jpg