Kuusjoen koulun oppilaskunta 2012-2013
Oppilaskunnan toiminnan tarkoituksena on antaa mahdollisuus oppimisprosessiin, jossa yhteisöllisyys ja osallistuminen ovat tärkeimpinä teemoina. Oppilaita ohjataan vaikuttamiseen ja osallisuuteen kouluyhteisössä.
Koulumme oppilaskuntaan kuuluvat kaikki oppilaat ja sen keskeisenä tehtävänä on edistää yhteistyötä ja viihtyvyyttä koulussa. Jokainen oppilas voi oppilaskuntatoiminnan puitteissa vaikuttaa koulumme toiminnan kehittämiseen.
Koulumme yhteisöllinen toimintakulttuuri ja siitä nousevat osallistavat toimintatavat kasvattavat oppilaistamme vastuullisia aikuisia.
Oppilaskunnan hallitus eli Oppilastiimi
Oppilaskunnan hallitukseen eli Oppilastiimiin valitaan jokaiselta luokalta oppilas suljetulla lippuäänestyksellä. Valitut oppilaat toimivat luokkiensa edustajina hallituksessa yhden lukuvuoden kerrallaan. He tuovat luokassa syntyneitä ideoita hallituksen pohdittavaksi ja vastaavasti kertovat hallituksen päätöksistä omalle luokalleen.
Lukuvuonna 2012-2013 koulumme Oppilastiimiin valittiin seuraavat edustajat:
1. lk Kasper Pylkkänen
2. lk Janina Liimatainen
3. lk Liina Isotalo
4. lk Nina Pölönen
5. lk Jenna-Mari Kilpiö
6. lk Aarni Junkkala
Ohjaavana opettajana toimii Elina Kivelä.