NURKKILAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Lainmukaiset velvollisuudet
Osallistun perusopetukseen.
Suoritan tehtäväni tunnollisesti.
Käyttäydyn asiallisesti. (Perusopetuslaki 35§)
Koulumatkoilla noudatan liikennesääntöjä. (Tieliikennelaki 3.§)
Korvaan aiheuttamani vahingon sovitulla tavalla. (Vahingonkorvauslaki, 2. Luku)
Yhdessä eläminen
Käyttäydyn kaikkia kohtaan ystävällisesti ja reilusti.
Toimin paikan ja tilanteen vaatimalla tavalla myös koulun ulkopuolella:
Kirjastossa, uimahallissa, museoissa, yleisissä tilaisuuksissa, luontoretkillä ym.
Koulussa toimiminen
Arvostan toisten ja omaa työtä.
Minulla on mukana asialliset opiskeluvälineet ja varusteet.
Kuuntelen keskittyneesti ohjeita ja opetusta.
Teen töitä niin, että kuuluu vain työn ääntä.
Sisätaukojen aikana liikun rauhallisesti ja äänenkäyttöni on kohtuullista.
Välitunneilla pelaan ja leikin niin, että kaikilla on mukavaa.
Noudatan hyviä tapoja myös ruokailussa.
Ympäristö ja omaisuus
Huolehdin omalta osaltani ympäristön siisteydestä ja turvallisuudesta.
Suojelen yhteistä omaisuutta.
Pidän huolta omista henkilökohtaisista tavaroistani.
Vastuu
Kannan vastuuta siten, että myönnän tekoni ja yritän ymmärtää niiden seuraukset.
Sovitan sääntöjen vastaiset tekoni.