Pajulan koulun historiaa

Pajulan koulu muuttui Salon kauppalan kansakouluksi alueliitoksessa v. 1932. Koulu perustettiin Halikon kuntakokouksen päätöksellä 10.10.1869. Koulu aloitti kuitenkin vasta 15.11.1871, kun koulu sai lahjoituksena Prestkullan rakennukset Halikon kirkon läheltä. Prestkullassa koulu toimi seuraavat 38 vuotta. Prestkullan koulu lopetettiin v. 1909 ja samana vuonna oli jo valmistunut Pajulaan uusi, hirsinen koulu, nykyinen ruskea A-rakennus.

Vuonna 1911 samalle tontille rakennettiin toinen samanlainen koulurakennus, nykyinen punainen B-rakennus. Molemmissa koulurakennuksissa oli kaksi luokkahuonetta ja toisessa päässä opettajan perheen asunto. Opettajalla oli oikeus puutarhaviljelyyn ja karjanhoitoon piharakennuksissa. Tämä oikeus oli osa opettajan palkkaa. Vuonna 1922 otettiin koulukäyttöön samalla tontilla ollut Päivölän huvila, jossa oli liikuntasali, joka toimi myös teknisen työn tilana ja yksi opetustila tekstiilityön tilana ja myös englanninkielen opetustilana. Yläkerrassa asui opettaja, pisimpään opettaja Hilma Lietzen.

pajula1205689974_1.jpg

B-rakennus

Vuonna 1973 koululle rakennettiin tilava liikuntasalirakennus, johon tuli myös kaksi opetustilaa. Rakennuksen sisällä on väliseiniä rakennettu ja purettu. Vuonna 1990 purettiin Päivölän huvila ja tilalle rakennettiin uusi, vihreä koulurakennus. Rakennuksessa on tilat yhdeksälle opetusryhmälle, ruokala, kirjasto, opettajainhuone sekä hallintotilat. Päivölän huvilan peruskivet muodostavat nyt yläpihan kivimuurin.
Uuden E-rakennuksen valmistuttua saneerattiin muut rakennukset täysin. Niihin tulivat tekstiilityön, teknisen työn, kuvaamataito-musiikin ja ATK:n tilat.

Pajulan koulu on seurannut aikaansa ja muovautunut aina tarpeen mukaan ajan vaatimustenmukaiseksi. Takana on kuusi vuotta LUMA-pilottikouluna. LUMA loppui, mutta harrastuneisuus luonnontieteisiin ja matematiikkaan jäi meille pysyvästi.

pajula1205689974_2.jpg

Päärakennus