Koulukuljetusperiaatteet Salon kaupungissa
Salon kaupungin opetuslautakunta vahvistaa ja päättää kaupungin koulukuljetusperiaatteet.
Lisäksi opetuslautakunta päättää liikenneväyläkohtaisesti, milloin koulumatka muodostuu oppilaalle liian vaaralliseksi. Vaaralliseksi määritellyt liikenneväylät tarkistetaan olosuhteiden muuttuessa. Muusta ratkaisuvallan käytöstä päättää opetuslautakunta, ellei opetustoimen johtosäännöstä muuta johdu.
Aamu- ja iltapäiväkerhoon osallistuvilla lapsilla ei ole subjektiivista oikeutta kuljetukseen kerhosta kotiin. Perusopetuslain 23 §:n mukainen mahdollisuus koulukuljetusoikeuden käyttöön toteutetaan, mikäli tarve on säännöllisesti tiettyinä viikonpäivinä.


Koulukuljetusperiaatteissa mainitaan mm. seuraavaa:
Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muuten muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen. ( PoL § 32)

Koulumatkan pituus
Salon kaupunki järjestää oppilaalle kuljetuksen tai avustaa oppilaan huoltajaa koulumatka-kustannuksissa, jos
- esikoululaisen tai 1-2 -luokan oppilaan koulumatka kunnan osoittamaan esikouluun tai lähikouluun on vähintään kolme kilometriä
- 3-9 -luokan oppilaan koulumatka kunnan osoittamaan lähikouluun on vähintään viisi kilometriä

Koulumatka mitataan lyhintä, kävelykelpoista ja yleisessä käytössä olevaa
tietä pitkin mukaan lukien kunnan avustamat yksityistiet, kotiportilta koulun
portille tai niitä vastaaviin paikkoihin.

Kunnan velvollisuus ei ole järjestää koulukuljetusta koko matkalle.
Kilometriraja (3km/5km) on pisin mahdollinen omavastuumatka, joka oppilaan
tulee varautua kulkemaan omin neuvoin esimerkiksi kotoa taksin
noutopaikkaan.

Maksullinen koulukuljetus
Sivistystoimen talouspäällikkö voi hakemuksesta myöntää maksullisen
koulukuljetuksen niille oppilaille, joilla ei ole lain ja opetuslautakunnan
määrittelemien tarkennuksien perusteella oikeutta koulukuljetukseen,
edellyttäen, että
. autossa on tilaa
. reitti on jo olemassa

Maksullisen kuljetuksen hinta on 1,10 e/ suunta (sis. alv 8 %). Maksullinen
kuljetus laskutetaan huoltajalta lukukausittain tai sovittaessa useammin
huoltajan antaman selvityksen mukaan. Selvitys on toimitettava
sivistystoimen palvelukeskukseen viimeistään lukukauden päätyttyä.
Maksullinen kuljetus järjestetään siitä alkaen, kun reitit ja aikataulut ovat
selvillä lakisääteisesti kuljetettavien oppilaiden osalta, viimeistään 15.9.
alkaen. Päätös tehdään aina tapauskohtaisesti joko lukuvuodeksi tai
anomuksessa mainituksi lyhyemmäksi ajaksi. Oikeuden maksulliseen
kuljetukseen voi menettää, mikäli taksipaikkaa tarvitaan lakisääteisesti
kuljetettavalle oppilaalle.

Koulukuljetuksista Suomusjärven koulussa

Suomusjärven koulun taksikyydeistä on julkaistu reittiaikataulut, jotka löytyvät täältä:

http://www.salo.fi/kasvatusjakoulutus/perusopetus/koulukuljetus/taksikuljetuksetlv20112012/

Taksikyydeistä vastaavat taksiautoilijat, puhelinnumerot ja reitit: (Taksit ajavat aina aamuisin samalla reitillä.)

Taksi Matti Anttila p. 0400 - 225 660
Aamureitit:
Salmi - Laidike - koulu
Kurkelantie - Häntälä - koulu

Taksi Reijo Lehtosaari p. 0400 - 221 194
Aamureitit:
Helsingintie - Häntäläntie - koulu
Helsingintie - Häntäläntie - Kalatie

Taksi Jukka Rantalaiho p. 0400 - 329 768
Aamureitit:
(Kettula) - Lahnajärvi - koulu
Kirkonkylä - Laidike - Arpalahti

Kuljetusaikataulut jaetaan jokaiselle oppilaalle lukuvuoden alussa ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan kirjallisesti. Jos kuljetusten järjestämisessä ilmenee epäselvyyttä, voi ottaa yhteyttä sivistystoimen palvelukeskukseen (sipa) talouspäällikkö Heli Antikainen-Pauna p. 778 4017 tai oppilaskuljetuskoordinaattori Ritva Willgreniin p. 778 4018. Kuljetusasioista on myös hyvä olla yhteydessä suoraan kouluun ja rehtori Arto Korpiseen p. 044 - 778 4779.

Huomio "bussioppilaat":
Linja-autoaikataulut löytyvät tästä:
2011 koulumatka-aikataulut

Jos on epäselvyyksiä tai muuten kysyttävää ottakaa yhteyttä koululle.

Kuljetusten joustavuuden takaamiseksi on sovittu, että jos aamulla oppilas ei esim. sairauden takia voi tulla kouluun, ilmoitetaan asiasta ensimmäiseksi taksille ja vasta sitten koululle.

Sinun tehtäväsi on omalla hyvällä käytökselläsi luoda koulumatkastasi viihtyisä hetki omaan koulupäivääsi, vaikka joskus joutuisit vähän odottamaankin. Muista liikennesäännöt ja hyvä käytös jokaisena päivänä, tulet sitten kouluun jalan, pyörällä, taksilla tai linja-autolla. Turvallista koulumatkaa meille kaikille.