TEIJON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
1. Sisäinen järjestys
Hyvät käytöstavat
Noudatan koulun sääntöjä ja koulun aikuisten ohjeita.
Käytän ystävällistä ja asiallista kieltä.
Olen avulias ja kohtelias.
Kunnioitan kaikkia ihmisiä.
Liikkuminen sisätiloissa
Liikun rauhallisesti ja metelöimättä. Koulun sisätiloissa ei juosta.
En oleskele koulutiloissa turhaan välitunneilla ja tuntien päätyttyä.
Huolehdin vaatteeni ja tavarani niille kuuluville paikoille.
Otan kengät pois sisälle tultaessa.
Ruokailu
Noudatan hyviä ruokailutapoja.
Otan ruokaa vain sen verran kuin jaksan syödä.
Syön riittävästi. Maistan kaikkia ruokia.
Koulumatkat ja välitunnit
Noudatan liikennesääntöjä.
Käyttäydyn hyvin koulumatkoilla ja välitunnilla.
Noudatan koulun työaikoja ja koulun rajoja.
Otan mukaan vain ne välineet, joita tarvitsen koulutyössäni.
Pukeudun asiallisesti.
Matkapuhelin
Matkapuhelimen käyttö on kouluaikana kiellettyä ilman lupaa. Matkapuhelin on pidettävä kouluaikana äänettömänä ja puhelin on oppilaalla mukana koulussa oppilaan ja vanhempien omalla vastuulla.
2. Opiskelun esteetön sujuminen
Käyttäytyminen työaikana ja oppitunneilla
Noudatan aikuisten antamia ohjeita.
Keskityn tehtäviini ja annan työrauhan kaikille.
Yritän työssäni parasta.
Huolehdin koulutarvikkeista.
Huolehdin ympäristöni siisteydestä.
Poissaolot ja vapautus koulunkäynnistä
En ole poissa ilman lupaa.
Huoltajan tulee anoa oppilaan vapauttamista koulunkäynnistä muun syyn
kuin sairauden vuoksi erillisellä kaavakkeella vähintään viikkoa ennen.
3. Turvallisuus ja viihtyvyys
Koulun ja toisen henkilön omaisuuden turvaaminen
Pidän hyvää huolta koulun tiloista sekä omista ja yhteisistä tavaroista.
Olen velvollinen korvaamaan tahallani tai ajattelemattomuuttani koulun
tai toisen henkilön omaisuudelle aiheuttamani vahingon.
Rahan ja arvoesineiden tuominen kouluun on omalla vastuullani.
Koulu ei vastaa kadonneesta omaisuudesta.
Kiusaaminen
En kiusaa enkä tue kiusaajaa.
Kerron kiusaamisesta välittömästi aikuiselle.
Jokaisella on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. (PL 29 §)
Kiusaaminen, väkivaltainen käyttäytyminen ja häirintä on kielletty.
4. Järjestyksen valvonta ja seuraamukset
Järjestyssääntöjen noudattamista valvovat kouluyhteisössä työskentelevät henkilöt. Nämä henkilöt voivat tarvittaessa tilapäisesti kieltää minkä tahansa toiminnan koulun alueella, jos tilanne sitä vaatii.
Rangaistusta määrättäessä tai muista toimenpiteistä päätettäessä noudatetaan perusopetuslain 36 §:n säädöksiä.
Perusopetuksen oppilaan ojentamistoimenpiteitä ovat:
- oppilaan määrääminen tekemään tehtäviä koulupäivän jälkeen.
- oppilaan poistaminen luokasta tai muusta opetustilasta jäljellä olevan oppitunnin ajaksi.
- oppilaan poistaminen koulun järjestämästä tilaisuudesta.
- opetukseen osallistumisen evääminen oppilaalta jäljellä olevan työpäivän ajaksi.
- oppilaan määrääminen jälki-istuntoon.
Perusopetuksen oppilaan kurinpidollisia rangaistuksia ovat myös kirjallinen varoitus ja koulusta erottaminen.