Vaskion koulun järjestyssäännöt

Koulussa ja koulumatkalla

Tervehdin koulun aikuisia ja oppilaita.

Olen toisia ihmisiä kohtaan ystävällinen ja autan tarvittaessa.

Käyttäydyn asiallisesti ja noudatan niitä ohjeita ja sääntöjä, joita koulun aikuiset minulle antavat.

Pidän huolen siitä että tavarani ovat niille kuuluvilla paikoilla; jätän kengät lokeroon ja vaatteeni naulakkoon. Palautan leikkivälineet niille varattuihin säilytystiloihin.

En tuo kouluun sellaisia tavaroita tai välineitä, joita ei koulutyössä tarvita.

Kuljen koulun tiloissa rauhallisesti ja turhaa mekastusta välttäen.

Vietän välituntini ulkona.

Pukeudun kouluun ja välitunneille säähän sopivalla tavalla.

Noudatan välituntirajoja ja välituntileikkien yhdessä sovittuja sääntöjä.

Ruokailussa syön riittävästi ja maistan kaikkia ruokia joita on tarjolla.

Syön veitsellä ja haarukalla ja keskustelen pöytäseurueeni kanssa asiallisesti.

Kiitän ruoasta.

Koulumatkalla noudatan liikennesääntöjä.

Taksissa ja bussissa käyttäydyn asiallisesti ja omalla hyvällä käytökselläni kunnioita kuljettajan työtä.

En käytä kännykkää taksissa viihdevälineenä.

Opiskelussa

Annan työrauhan toisille ja itselleni.

Keskityn tehtäviini.

Noudatan aikuisen antamia ohjeita.

Pidän huolta omista ja yhteisistä koulutarvikkeista.

Osallistun opetukseen ja huolehdin minulle annetuista tehtävistä.

Huoltaja ilmoittaa poissaolosta opettajalle.

Muuhun kuin sairaspoissaoloon, on huoltajan anottava vapauttamista kirjallisesti riittävän ajoissa. 1-3 päivän poissaoloon luvan antaa oma opettaja. Yli kolmen päivän poissoloon on lupaa anottava rehtorilta erillisellä lomakkeella. Huoltajan on jälkimmäisissä syissä huolehdittava poissaoloajan koulutehtävistä ja niiden opettamisesta lapselleen.

Koulupäivien turvallisuus ja viihtyvyys

En kiusaa enkä mene mukaan kiusaamistilanteisiin. Kerron aikuiselle, jos näen kiusaamista.

Koulussa toistuvia kiusaamistilanteita ratkoo kiva-tiimi.

Koulussa laki (pl29§)turvaa jokaiselle turvallisen opiskeluympäristön, jossa ei tarvitse pelätä. Kaikenlainen kiusaaminen, väkivalta ja häirintä on lain nojalla kiellettyä.

Kunnioitan yhteistä omaisuutta pitämällä hyvää huolta ympäristöstäni.

Korvaa aiheuttamani vahingot, jos tahallani tai ajattelemattomuuttani vahingoitan kouluin tai toisen oppilaan omaisuutta.

Rahan tai muiden arvoesineiden (esim. kännykkä) tuominen kouluun on omalla vastuullani. Koulu ei vastaa kadonneesta omaisuudesta.

Järjestyssääntöjen noudattamista seuraavat kaikki koulussa työskentelevät aikuiset.

Tarvittaessa voidaan sääntöjen rikkomisesta rangaista perusopetuslain 36§ säädöksin.

Lain mukaisia rangaistus- tai ojentamistoimenpiteitä ovat:

* Oppilaan määrääminen tekemään tehtäviä koulupäivän jälkeen.

* Oppilaan poistaminen luokasta tai muusta opetustilasta jäljellä olevan oppitunnin ajaksi.

* Oppilaan poistaminen koulun järjestämästä tilaisuudesta.

* Opetukseen osallistumisen evääminen oppilaalta jäljellä olevan työpäivän ajaksi.

* Oppilaan määrääminen jälki-istuntoon.

Oppilaan kurinpidollisia rangaistuksia perusopetuksessa ovat myös kirjallinen varoitus ja koulusta erottaminen.