Perusopetukseen valmistava opetus

Lähtökohdat

Perusopetuslaissa (628/1998) säädetään maahanmuuttajille järjestettävästä perusopetukseen valmistavasta opetuksesta. Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu niille maahanmuuttajataustaisille oppilaille, joiden suomen kielen taito ja/tai muut valmiudet eivät riitä perusopetuksen ryhmässä opiskelemiseen. Opetusta annetaan 7-10-vuotiaille vähintään 900 tuntia ja tätä vanhemmille vähintään 1 000 tuntia. Opetukseen osallistuvalla on oikeus siirtyä perusopetukseen jo ennen edellä todettujen tuntimäärien täyttymistä, jos hän pystyy seuraamaan perusopetusta.

Salossa valmistavaa opetusta tarjotaan sekä alakoulu- että yläkouluikäisille. Järjestämispaikat päätetään erikseen ja ne saattavat vaihdella eri vuosina.

Yleiset tavoitteet

Valmistavan opetuksen tavoitteena on edistää opetukseen osallistuvan oppilaan suomen/ruotsin kielen taitoa, tasapainoista kehitystä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan sekä antaa tarvittavia valmiuksia perusopetukseen siirtymistä varten.

Valmistavassa opetuksessa oppilaalle annetaan opetusta perusopetuksen oppiaineissa. Eri oppiaineiden opetuksessa noudatetaan soveltuvin osin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Koulun pedagogisissa järjestelyissä ja opetuksessa otetaan huomioon, että oppijat ovat iältään, opiskeluvalmiuksiltaan ja taustaltaan erilaisia.

Onko lapsesi käynyt koulua ulkomailla?

Lisätietoja perheille, joiden perusopetusikäiset lapset palaavat Suomeen.

Kaikkien ulkomailta Suomeen palaavien perusopetusikäisten oppilaiden kielitaito testataan ennen perusopetuksen aloittamista. Kielitaidon testissä testataan lapsen suomen kielen taito eri osa-alueilla (kirjoittaminen, lukeminen, luetun ymmärtäminen, sanasto, kielitieto, puhuminen ja kuuntelu).

Kielitaidon suorittavat valmistavan luokan opettajat. Keskustan koulussa testataan 7-13 - vuotiaat ja Hermannin koulussa yläkouluikäiset oppilaat. Kielitaidon testin tekemisen ajankohdasta sovitaan valmistavan luokkien opettajien kanssa. Opettajien yhteystiedot: Keskustan koulu, p. 044 778 4186 ja Hermannin koulu, Sami Lauren p. 044 778 4374.

Testin tulosten perusteella keskustellaan siitä, tarvitseeko oppilas perusopetukseen valmistavaa opetusta vai siirtyykö oppilas suoraan perusopetukseen. Oppilaan on mahdollista vahvistaa suomen kielen osaamistaan valmistavassa opetuksessa. Valmistavassa opetuksessa oppilas opiskelee oman oppimissuunnitelmansa mukaisesti. Perusopetukseen oppilas siirtyy joustavasti sitten, kun suomen kielen taito siihen riittää. Opiskeluaika valmistavalla luokalla on siis täysin oppilaskohtaista.

Kielitaidon testaus

Ilmoittautuminen maahanmuuttajakoulutukseen löytyy perusopetuksen lomakkeista.

Yhteystiedot

Kielitaidon testit

Keskustan koulu
044 778 4186

Hermannin koulu
Sami Lauren
044 778 4374