Salo palvelee kun olet... |
Yleisiä käytäntöjä Hermannin koulussaOppitunnitPäällysvaatteet jätetään pääsääntöisesti naulakkoon ja päähineet otetaan päästä. Matkapuhelimet pidetään tuntien aikana hiljaisina ja laitetaan reppuun, ei taskuun. Opettaja voi tarvittaessa ottaa puhelimen talteen opettajan pöydälle. Tunti alkaa nousemisella ja tervehtimisellä. Opettaja päättää oppitunnin. VälitunnitVälitunnit vietetään ulkona piha-alueella, elleivät sääolosuhteet muuta määrää. Piha-alueeseen eivät kuulu päärakennuksen ja käsityörakennuksen välinen alue, käsityörakennuksen ja palloilusalin välinen alue, palloilusalin tausta-alue, päärakennuksen etelä- ja pohjoispäässä olevat pysäköinti- ja huoltoalueet sekä portaikot. Sateen tai kovan pakkasen aikana oppilaat voivat oleilla kakkoskerroksen aulassa tai käytävillä. Sisälläolosta päättää valvova opettaja. Välitunti sisätiloissa vietetään seisten tai penkillä istuen, ei siis lattialla makaillen tai portailla istuskellen. Ulkovalvojat avaavat ulkovessat oppilaan pyynnöstä välituntien aikana. Oppilaat voivat käyttää myös pohjoispään sisävessoja. Vessoja ei kuitenkaan ole tarkoitettu välitunnin viettopaikoiksi. Oppilaat kuljettavat reppuja mukanaan luokasta toiseen siirryttäessä. Reppu jätetään lokerikkoon, naulakkoon tai naulakon alle. Reppua ei lähdetä viemään kerroksissa ylöspäin välitunnin alettua. Reppuihin ei tule jättää rahaa, kännykkää tms. eikä särkyviä esineitä. RangaistuksetToistuvista laiminlyönneistä kirjoitetaan kotimuistutus, jonka oppilas palauttaa näytettyään sen huoltajalle. Jos oppilas ei kotimuistutuksesta huolimatta paranna tapojaan, hänelle kirjoitetaan jälki-istuntoa 1 h tai 1,5 h. Tietyistä rikkomuksista on heti seurauksena jälki-istuntoa (esim. tupakointi, pinnaus, törkeä valehtelu, lunttaus, nimen väärentäminen). Jälki-istunnosta tiedotetaan huoltajalle kirjallisella rangaistusilmoituksella. Jälki-istunto suoritetaan yleensä seuraavana torstaina klo 15 - 17. Jos oppilas ei suorita rangaistusta, häntä puhutellaan ja kirjoitetaan puoli tuntia lisää jälki-istuntoa. Jos oppilas ei voi pätevästä syystä suorittaa istumistaan sovittuna aikana, on hänen sovittava asiasta etukäteen joko rangaistuksen antaneen opettajan tai luokanvalvojan kanssa. Tähän erikoisjärjestelyyn tarvitaan huoltajan yhteydenotto. Lupa istua vain osa rangaistuksesta annetaan vain erikoistapauksissa huoltajan pyynnöstä. |