Rehtorin palsta
Kahta edellistä lukuvuotta on leimannut koulun perusparannus. Nyt uuden lukuvuoden alkaessa on lähes kaikki jo valmista.
Perusparannuksesta seuraa luonnollisesti uudistuksia ja muutoksia myös koulun arjessa. Remontissa koulun keittiö suureni ja ruokasali pieneni. Kun oppilasmääräkin on jatkuvasti ollut kasvussa, olemme joutuneet siirtymään kolmeen ruokailuvuoroon klo 10.45, klo 11.00 ja klo 11.45. Hermannissa oppilaat ovat saaneet viettää koko ruokatauon ruokasalissa, mutta nyt ensimmäisessä vuorossa ruokailevien on siirryttävä ulos välitunnille heti ruokailtuaan, koska seuraava vuoro tulee jo klo 11. Järjestely aiheuttaa muutoksia myös oppituntiryhmitykseen. Klo 11.00 ruokailevilla alkaa kaksoistunti klo 10. Ruokatauon jälkeen oppitunti jatkuu klo 11.30 - 12.00.
Perusparannuksen myötä saimme kouluun sekä sisätiloihin että pihalle kameravalvonnan, joka toivottavasti vähentää kaikenlaista pientä ilkivaltaa toisia oppilaita ja koulun omaisuutta kohtaan.
Kaksi vuotta sitten otettiin Salossa käyttöön uusi tuntijako yläkouluissa. Nyt uusi tuntijako on käytössä kaikilla vuosiluokilla. Tästä johtuen 9. luokilla on 31 viikkotuntia, mikä tarkoittaa kaikille 9. luokan oppilaille ainakin yhtä klo 8 alkavaa koulupäivää.
Otimme viime syksynä käyttöön sähköisen poissaoloseurannan Wilman. Wilma on lisännyt ajantasaista tiedotusta kodin ja koulun välillä. Samalla myös oppilaat ja heidän huoltajansa ovat saaneet nopeasti palautetta esimerkiksi oppituntikäyttäytymisestä, läksyjen teosta tai välineistä huolehtimisesta.
Koulumme oppilasmäärä jatkaa edelleen kasvuaan. Uusia 7-luokkalaisia on 136 kuudessa perusopetusryhmässä. Kaikkiaan Hermannin koulun oppilasmäärä on 393 (edellisen lukuvuoden lopussa 381).
Ensimmäisenä koulupäivänä jaetaan kaikille kuljetukseen oikeutetuille oppilaille linja-autokortti. Kortti on voimassa koko lukuvuoden maanantaista perjantaihin (ei loma-aikoina). Jos kortti häviää tai se tulee huolimattoman käytön johdosta toimintakyvyttömäksi, joutuu oppilas ostamaan itse uuden kortin, jonka hinta on 6,50 e.
Opettajakunnassa on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Opettajavirkojen ja tuntiopettajien yhteenlaskettu määrä on 37 opettajaa. Uusina opettajina aloittavat FM Markus Lampainen (matematiikka, fysiikka ja kemia) ja FM Jarmo Heinonen (matematiikka, fysiikka ja kemia). Jaana Talvitien sijaisena toimii FM Josefiina Syrjälä. Maahanmuuttajien valmistava opetus siirtyy takaisin Hermanniin Moisiosta, jossa se on toiminut remontin ajan. Opettajana on FM Sami Lauren.
Salossa 3. elokuuta 2011
Liisa Äärilä
rehtori