Laurin koulu

Laurin koulu tarjoaa oppilailleen turvallisen, viihtyisän ja ihmisläheisen oppimis- ja kasvuympäristön. Koulu toimii modernisti, mutta pitää yllä myös yli 50 vuoden aikana muodostuneita perinteitään. Korostamme kasvatustyössämme vastuun ja vapauden yhteyttä. Erityisen tärkeänä pidämme aina uuden ikäluokan vastaanottamista ja uuden perusluokan ryhmäytymistä. Se onnistuu ystäväoppilaiden, heidän ohjaajiensa, opon, luokanvalvojien sekä KiVa- ja oppilaskuntatoimintamme avulla.

Laurin koulusta on kehittynyt monikulttuurinen ja kansainvälinen. Oppilaita on joka puolelta Saloa, niin aivan läheltä koulua kuin kauempaa maaseudultakin. Osalla oppilaista on juuret tiukasti Salossa, monilla muualla Suomessa tai Suomen ulkopuolelta. Henkilökuntamme tarinat ovat samanlaiset. Näin monikulttuurisen yhteisön on ollut helppo liittyä kansainvälisiin projekteihin (NordPlus ja Comenius sekä GLOBE), jotka näkyvät koulun arjessa monenkirjavasti sekä monilla kielillä.

Suomen ympäristökasvatusseura on myöntänyt Laurin koululle Vihreän lipun pitkäjänteisestä ja laadukkaasta ympäristökasvatustyöstä. Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa, joka toimii lähes kaikissa Euroopan maissa. Ohjelmassa yhdistyvät kestävän kehityksen ekologinen, sosiaalinen, kulttuurinen sekä taloudellinen näkökulma.

Vuosina 2006-2008 remontoidut tilat osoittautuivat terveydelle haitallisiksi. Koulua on jatkettu sen takia keväästä 2012 alkaen korvaavissa tiloissa. Pääosa opetuksesta järjestetään Astrum-keskuksen alueella. Muu opetus annetaan kävelymatkan päässä olevissa lähikouluissa.

Laurissa ei pienistä valiteta, vaan keskitymme olennaiseen tehtäväämme eli oppilaan kasvun ja oppimisen ohjaamiseen.