Laadun kehittäminen


Laadunhallintatyö Salossa alkoi vuonna 1999 koko henkilökunnan koulutuksella. Kouluttajina toimivat Oulun yliopiston varhaiskasvatuskeskuksesta, Saana Parrila, Päivi Lindberg ja Anna-Leena Välimäki. Koulutuksen jälkeen perustettiin laatujohtoryhmä, jonka tehtävänä oli Salon päivähoidon laatukriteerien tekeminen hallintoon, henkilöstölle ja vanhemmille.

Tällä hetkellä olemme mukana Kuntaliiton sivistyspalvelujen laadunhallinnan hankkeessa. Hankkeen loppuseminaari on 15.12.2010 Helsingissä. Tämän seminaarin jälkeen kerromme näillä sivuilla lisää tämänhetkisestä laadunhallinnasta varhaiskasvatuksessa.

Päivitetty 19.10.2010