Hähkänän päiväkoti

Puuskantie 2, 24280 Salo

Hähkänän päiväkoti kartalla

DSC00547.JPG

Hähkänän päiväkoti on aloittanut toimintansa tammikuussa 2007. Päiväkoti sijaitsee maalaismaisemassa, peltojen ja metsien sekä hyvien ulkoilumaastojen keskellä.

Visiomme mukaisesti pyrimme tarjoamaan lapselle lämpimiä ihmissuhteita ja oppimisen iloa, jotta hän voi kasvaa ja kehittyä tasapainoiseksi ja onnelliseksi.

Hähkänän päiväkoti tarjoaa lapselle turvallisen hoitopaikan, jossa hänen on hyvä leikkiä, oppia ja kasvaa. Toiminnassamme painotamme työskentelytapoja, jotka vahvistavat lapsen itsetuntoa ja eriytämme toimintaa lapsen kehitystason mukaan.

Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö luo pohjan hyvälle päivähoidolle. Yhteistyötä teemme kuunnellen, keskustellen, kunnioittaen ja luottaen eli toimimme kasvatuskumppaneina. Tämän kasvatuskumppanuuden aloitamme tutustumisvaiheessa jo ennen lapsen päivähoidon alkua. Perheiden tutustumiskäynnit ovat meille aivan yhtä tärkeitä kuin hoitoa aloittelevalle lapselle ja siksi haluamme panostaa perheiden vastaanottamiseen ja hyvään vuorovaikutukseen.

Päiväkotimme toimintaa ohjaa varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkodissamme on kolme lapsiryhmää:


Tilaa tämä näkymä rss-syötteenäAjankohtaista

    Hähkänän päiväkoti

    Puuskantie 2, 24280 Salo

    Varhaiskasvatusyksikön esimies
    Marja Kuisma
    044 778 7943

    Varhaiskasvatusyksikön
    varaesimies

    Minna Juuti
    044 778 7947

    Hipsuhatut 044 778 7945


    Höpönassut 044 778 7946

    Hulivilit 044 778 7944

    Konsultoiva erityislastentarhanopettaja
    Pirjo Järvilinna 044 778 7863

    Keittiö 044 7785967