Kuperkeikka
Kuperkeikka on 3-7-vuotiaiden ryhmä.
Ryhmä jakaantuu kahteen pienryhmään: Enkelit (3-5-vuotiaat) ja Eskarit.
Kuperkeikassa on esiopetusta aamupäivisin klo 8.30-12.30.
Kuperkeikassa työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa, kaksi hoitajaa, ryhmäavustaja ja hoitoapulainen.
Kuperkeikan suunnitelmat:
vko 20
Kevään aiheet jatkuvat lasten ideoinnin ja mielenkiinnon mukaan. Kertaamme viimeisten eskariviikkojen aikana vuoden aikana esille tulleita asioita. Kevään ja kesän laulut tulevat ohjelmistoon ja pihaleikit ja pelit jatkuvat. Eskarit ja pikkueskarit lähtevät perjantaina metsäretkelle Naavatontun metsään. Sopiva retkivaatetus ylle.
Eskareiden kuulumisia
vko 19
Viikon mielenkiintoisinta tekemistä oli varmaankin luupilla (8x suurentavaa "kuppi") tutkiminen. Suurennuksen kohteiksi päätyivät mm. pikku ötökät, puun runko, lehdet, neulaset ja muut luonnon ihmeet pihalla. Syksyllä harjoiteltuja leikkejä kuten "Viimeinen pari uunista ulos" ja muita pihaleikkejä olemme harjoitelleet ikään kuin varastoon, jotta ne muistuisiva mieleen myös syksyllä koulujen alettua ja lapset ottaisivat ne välituntileikeiksi.
Äitienpäivä mielessä harjoitteleimme kahvin keittoa. Kukin sai halutessaan mitata veden, asetella keittimen osat paikoilleen ja mitata kahvinpuruja. Kieli keskellä suuta ja silmä tarkkana vettä mitattiin säiliöön kaverin tarkkaillessa vieressä miten sujuu. Kahvinkeittimen virran kytkemisen kanssa sovimme, että töpseli laitetaan ja otetaan pois pistorasiasta aina aikuisen kanssa. Kävimme samalla läpi myös kodin turvallisuusasiota ja tilanteita jos ja kun jää yksin ja mitä jos silloin tapahtuu jotain odottamatonta. Lapsilla oli hyvin muistissa hätänumero 112. Muutama vain kummasteli, että "se numero ei ole tallennettu meidän kännykkään" eli miten siihen voi soittaa jos se ei ole tallenettuna. Asia lienee hyvä ottaa esille myös kotona.
vko 17
Maanataina luimme äitien haastatteluja. Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kävimme kävelyretkellä keräämässä kynänkesytysvihkoihin autojen rekisterinumeroita. Rekkkareissa on paljon vieraita kirjaimia ja siten harjoittelimme niiden tunnistamista. Tiistaina puuhailimme myös kevään askartelujen parissa. Keskiviikkona rakentelimme multilink-kuutioilla ja Lea seurakunnasta vieraili viimeistä kertaa eskareiden luona. Hän jakoi kaikkille eskareille kutsun saapua eskareiden eli tulevien koululaisten siunaamistilaisuuteen koulutielle.
Viikon aikana olemme jutelleet useasti luonnon heräämisestä, auringon valon ja lämmön merkityksestä ja kevään merkeistä. Torstaina luimme kuvakirjan sammakoista ja kävimme läpi sammakon kehittymisen kudusta aikuiseksi sammakoksi. Reippailukävelymatakalla Ympyräpuistoon tutkailimme matkan varrelta ojia, josko olisimme löytäneet jo sammakonkutua.
Perjantaina kävimme katsomassa, osa lapsista jo toistamiseen, Kaivolan koulun musiikkinäytelmän "Kolme Iloista Rosvoa". Esitys oli hiukean upeaa musiikkiteatteria ja koko koulun panostus teki vaikutuksen myös tuleviin koululaisiin eli eskareihin. Juttelimme tovin tultuamme esityksestä ja jokainen eskari löysi itselleen toiveroolin näytelmästä.
vko 16
Kauppaleikit ovat jatkuneet edelleen lasten toiveesta ja 5-vuotiaat eli "turistit" ovat olleet mielellään mukana asiakkaina kolikkokukkaroineen. Olemme jatkaneet myös lasten nimien krjaimilla leikkimistä. Kirjaimia säilytetään mm. lasipurkissa ja kukin lapsi on saanut vuorollaan ottaa purkista sokkona yhtä monta kirjainta kuin omassa nimessä. Sen jälkeen he ovat etsineet kirjaimista ne, jotka esiinyvät omassa nimessä ja vaihtokauppaa kavereiden kanssa käyden yrittäneet saada kaikki omaan nimeen tarvittavat kirjaimet koottua. Samaa olemme leikkineet myös kokoamalla kaverin nimiä. Näin olemme kerranneet kirjaimia ja pohdiskelu ja jutustelu kirjaimista on lisääntynyt.
Keskiviikon kävelyretkellä emme tavanneet Naavatonttua. Lapset kertomansa mukaan tosin havaitsivat useassa paikassa merkkejä Naavatontun olemassaolosta. Kevään merkkejä sen sijaa löytyi useita, mm. sumu, soliseva puro, multa ja saappaisiin tarttuva muta, vähemmän lunta, lumen sulaminen, lätäköt ja varsinkin syvät lätäköt, kuravesipurot, linnun laulu, jota matkittiin ja "köykäsen" talon pensaiden silmut. Kevään merkkeihin kuulunevat myös majan rakennus ja erilaisten luontoon kuulmattomien esineiden kuten roskien löytyminen tien vieriltä ja jopa metsästä. Kiersimme suht pitkän lenkin. Metsän pienen pienten ja suuren suurten puiden katveessa, alla ja päällä sekä pellon vieren mutaista polkua kierrellessämme muutama lapsista epäili meidän mukana olevien aikuisten suunnistustaitoa. Heidän ihmetykseksi päädyimme takaisin samoihin paikkoihin mistä olimme tulleet : ).

Torstaina lapset laativat yhdessä haastattelykysymyksiä äideille. Toivomme äitien vastaavan kysymyksiin viikonlopun aikana ja palauttavan paperin maanantaina. Olisi toivottavaa, ettei äiti täyttäsi paperia yksin vaan juttelisitte puolin ja toisin kysymyksistä yhdessä - ehkä vastaukset kiinnostavat muitakin perheenjäseniä.
vko 15
Kauppaleikki jatkui onnistuneesti 5-vuotiaiden eli "turistien" ja pikkueskareidein kanssa eri kokoonpanoin kolme kertaa viikon aikana. Kaupoissa oli ajoittain niin paljon asiakkaita, että niin myyjien kuin ostajienkin asiakas- ja laskutaidot olivat koetuksella. Mukavaa silti ja lasten toiveena on jatkaa kauppaleikkejä edelleen.
Tiistain nassikkapainissa teimme samoja harjoitteita kuin edellisellä viikolla, mutta nyt ne sujuivat edelliskertaa näppärämmin mm. tuttuuden vuoksi. Tunnelma keskittymistä ja ketteryyttä vaativissa tehtävissä sekä yksin että parin kanssa tehdessä oli rauhallinen ja toista huomioonottava.
Keskiviikkona paloittelimme oman nimen kirjaimet ja voi kuinka hauskoja yhdistelmiä omasta nimestä ja kaverin nimestä yhdessä saikaan kun kirjaimet vaihtoivat paikkaa. Jatkamme yhteisillä tuokioilla kirjaimilla ja kokonaisilla sanoilla leikkimstä.
Torstaina juttelimme tulevasta elokuvaretkestä. Käsinukkien avulla lajittelimme eläimiä kotieläimiin, muualla ja kotimaassamme asuviin luonnossa eläviin eläimiin, ja lapset saivat tehtäväksi yrittää painaa mieleen mitä eläimiä elokuvassa esiintyi. Elokuva osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Kuulemamme mukaan lapsiyleisö oli hiljaisempaa ja keskittyvämpää yleisöä kuin taannoin aikuisyleisö, joita oli jopa vähemmän kuin lapsiyleisöä. Elokuvan kerronta eli pienen pojan ja miehen vuorottelu oli kiinnostavaa ja helposti ymmärrettävää. Osin taruihin perustuvaa jutustelua mm. maailman synnystä ja ensimmäisestä suuresta puusta oli helppo kuunnella ja hienot kuvakulmat luonnosta ja eläimistä olivat lähes kosketeltavia. Valtava ukkosmyrsky salamoineen tuskin tuntui liian pelottavalta, kun sen jälkeen metsän hiljaisuus ja kauniit kuvakulmat luonnon uusiutumisesta ja eläinten palaamisesta metsään nostivat esille luonnon kauneuden. Vieressäni istuva lapsi totesi myrskyn jälkeen vieruskaverilleen "Kyllä eläimet löytävät aina takaisin koteihinsa". Vasta tunnin jälkeen ensimmäiset lapset kysyivät kuinka kauan tämä kestää vielä (kesto n 75min). Matka elokuviin ja takaisin taittui hienolla linja-autolla huolettomasti. Kuljettaja laittoi matkan ajaksi kameran päälle eli matkan etenemistä oli mukava seurata myös TV:n kuvaruudusta.
vko 14
Tiistain jumpassa meillä oli Nuoren Suomen Nassikkapainitehtäviä sekä yksin että pareittain, mm. ketteryys- ja reaktionopeusharjoituksia ja voimien mittelöä erilaisin leikein.
Keskiviikkona tutustuimme Perttelin kirkkoon yhdessä Vauhtivarpaiden eskareiden kanssa. Suntion kanssa lapset saivat sytyttää kynttilän ja Lean kanssa tarkasteltiin mm. kirkon alttaritaulua, sakastia, vanhaa ja uutta esineistöä ja papiston ja seurakunnan työntekijöiden asusteita. Kanttori esitteli urkuja "hiljaa ja korkealta sekä kovaa ja matalalta" - siispä kirkon mäeltä kuuluivat sekä urkujen sointi että kirkonkellojen kumu. Urkujen soitto jäi useimpien mukaan parhaiten mieleen.

Torstaina ja perjataina aloittelimme kauppaleikkiä. Jutelimme rahasta ja miten sitä ansaitaan, ja kaikki saivat leikkiin pankkikirjan ja pankkikortin. Perustimme kioskin, kirjakaupan ja lelukaupan. Kukin saa olla vuorollaan sekä asiakkaana että myyjänä. Leikkirahoina meillä on 1e kolikoita, 5e ja 10e seteleitä. Pankista lapset saavat nostaa rahaa kerrallaan 10e ja sitä tulee ansaita tekemällä eskarissa pieniä aiemminkin sovittuja työtehtäviä. Kaupanmyyjän työstä saa myös palkkaa. Kauppaleikki virittää laskemiseen sekä kohteliaseen käytökseen kaupassa asioidessa.
vko 13
Aloimme leikkiä euroilla. Käytämme rahalaskuissa leikkirahaa; 1 e kolikoita ja 5e ja 10e leikkiseteleitä.
Tiistaina II-luokkalaisten ja eskareiden yhteisessä jumpassa leikimme isolla porukalla Ambulanssihippaa. 9 pisteen motoriikkaradalla oli mm. köysitemppuja, hyppynaruhyppelyä, haasteellinen kiipeilytehtävä puolapuissa, tasapainoilua ja tarkkuusheittoa. II -luokkalaiset jumppasivat mielellään pienempien kanssa näyttäen oivallista esimerkkiä hyvästä käytöksestä.
Eskarit saivat oman pienen kynänkesytysvihkon, joka tullee tehtävineen myös kotiin.
vko 10
P kirjaimen äännettä harjoittelimme puhaltelemalla höyhentä ja leikimme tuttuun tapaan lapsille mieluista "Laiva on laskettu" -leikkiä. Tiistain jumpassa motoriikkajumppaa ja pehmosählyä yhdessä Isovarpaiden kanssa. Tiistaina askartelimme kylvöastiat ja torstaina kylvimme niihin venhänsiemeniä. Matikkaringissä oli satatehtävä lasikivillä, Kinaa, tikkupeliä ja pyykkipoikatehtäviä pareittain. Perjantain Kuperkeikan laulutuokiolla mm. lasten toiveita; Isäntä rakensi talon, Vanha Kissa ja soitimme orkesterissa rytmisoittimia.
vko 9
Tiistain jumpassa meillä oli hippaleikkejä ja uusilla pehmomailoillla "pehmosählyä" sekajoukkuein. Teimme isovanhempien päivän kutsukortit ja postitimme ne perjantaina kävellessämme päätaloon talvilaulutuokiolle.
Torstaina vietimme Kalevalan päivää päätalon eskareiden kanssa Kuperkeikassa. Kuperkeikan eskarit tekivät kaikki valmistelut; katsomon, lavasteet sekä vieraiden vaatesäilytyksen yhteistuumin ja touhukkaasti. Lauloimme "Silkkilankaa", "Isäntä rakensi talon" ja vuorolauluperinteellä " mm. "Lystileikin - Tiiri Liiri tikka tanssi". Katsoimme myös toistemme esityksiä. Vauhtivarpaiden eskarit esittivät Kalevalasta "Sammon ryöstön" ja Kuperkeikan eskarit vanhan sadun "Hiiri kissalle räätälinä".
Satuaikaan katsoimme Savonlinnan oopperajuhlien taltiointia Kalevalan taruista, joka pohjautui Mauri Kunnaksen kirjaan Koirien Kalevala. Oopperataltiointi kiinnosti lapsia "vaikka siinä laulettiinkin koko ajan " niin paljon, että katsoimme muutaman kohdan uudestaan.
Perjantaina aloimme kuunnella Timo Parvelan Ella-kirjasarjaa. Ella-kirjat kertovat humoristisella tavalla ekaluokkalaisen Ellan luokan tapahtumista ja kommelluksista.
vko 6
Kirjaimista oli vuorossa kopiseva K. Pelasimme myös maistuvalla M:llä, kopisevalla K:lla, huokailevalla H:lla, rämisevällä R:llä ja töksähtävällä T:llä (äänne) Bingoa. Tutkimme aamuisin tarinatuokiolla sanomalehteä. Etsimme viikonpäivän nimen, päiväyksen ja seurasimme säätä, mm. pakkasen purevuutta. Lasten toiveesta luin joka päivä mitä ohjelmia tulee illan Pikku Kakkosessa. Viikon aikana eskarit halusivat leikkiä ja laskea liukurimäkeä kiinteistön lumikasassa. Sanomalehteä käytimme Pingviinityöhön liisterin, pullovärin ja leikepaerin kera ja lauloimme Pingviini Ville Viluisesta laulua.
vko 5
Hiihtoviikko onnistui hyvin ja kaikki hiihtivät viikon aikana, uskoisin, useita kilometrejä. Päivittäin lapset toivoivat seuraavaksikin päiväksi hiihtoa. Harjoittelimme yhdellä suksella hiihtoa, sauvoitta hiihtoa, kaatumista ja ylösnousua. Useat yrittivät kavuta naapuritalon päädyn lumikasan päälle mäenlaskuun ja muksahtelut eivät siinä touhussa tainneet paljoakaan haitata. Koulun päädyn metsikössä teimme lumeen suksilla mm. lumikukkia ja hypimme sauvojen varassa. Mikä mukavaa, muutamat koululaiset olivat apuna koulua kiertävän ladun hiihtomatkalla - kiitokset heille omatoimisesta avuliaisuudesta.

Hiilitöihin "Lämmitellään" teimme kartongista taloja (kolmioita, nelikumaisia) ja piirsimme talon piipuista tulevaksi savuja sekä lyijykynällä että hiilellä. Viikon kirjain oli H hiihtoviikon mukaan.
Päiväsatuna oli Jukka Parkkisen "Karhukirjeitä Karvoselle" . Lyhyet kirjeen muotoon kirjoitetut tarinat ovat hauskalla huumorilla höystettyjä ja aikuistenkin mieleen. Aloimme kuunnella "Pekka Töpöhäntää".
vko 4
Suunnittelemamme 100 päivää eskarissa toteutui lasten ideoiden mukaan. Lapset täyttivät ja koristelivat kermakakun etukäteen suunniteltujen toiveiden mukaan. Kaikki saivat halutessaan osallistua kakun täyttämiseen ja koristeluun ja usea olisi puuhastellut kakun kanssa enemmänkin. Ohjemassa oli herkuttelun lisäksi vapaata leikkiä, lauluja ja yhteisleikkiä sekä haitarikonsertti. Muutama tyttö lauloi "Tuiki tuiki tähtöstä". Lounaan jälkiruuaksi nautimme hienon täytekakkumme ja juhlapäivän kunniaksi kaikki saivat valita mieluisan ruokailupaikan.

Maanantaina tutustuimme Y -kirjaimeen, tiistaina eskarit kävivät Isovarpaiden kanssa leikkivarjojumpassa. Keskiviikkona vieraili Lea seurakunnasta ja kertoi Nooan arkista. Kellon viisareita olemme siirrelleet toiminnan mukaan mm; "kello on yhdeksän", "nyt yksitoista" ja "mitä tapahtuu sillon kun iso viisari osoittaa 12:sta ja pikkuviisari kahta". Satapäivää tehtäviä mm. sadan pikkuruuden värittämistä eri värein kukin on värittänyt silloin kun itselle parhaiten on sopinut. Maanantaina ja keskiviikkona kävimme Ympyräpuiston liukurimäessä. Perjantain laulutuokiolla perhepäivähoitajien kanssa päätalon pihalla pidimme varpaat lämpiminä laulamalla ja leikkimällä liikunallisia talvilauluja ja sisällä pidimme pelipäivän; Unoa, Afrikan tähteä, Neljän suoraa ja palapelejä.
Päiväsatuna kuuntelimme loppuun Kasper, Jesper ja Joonatan kirjan ja Else Homelund Minarikin Pikku karhun tarinat.
Vko 3
Pujottelimme alkuviikosta maalattuihin vesiväritöihin kartonkisuikaleita ja nyt eskareiden työt koristavat satuhuoneen vihreää seinää kuin ryijy. Viikon aikana valmistuivat myös kartonkikellot ja alkoi keskustelu kelloajoista. Kotoa käsin voisi opastaa lapsia laittamaan eskarissa omaan kelloon päivittäin sen kelloajan milloin häntä tullaan hakemaan kotiin.
Jumppa jatkui hernepusseilla leikkien ja pelaten. Ympyräpuiston pikkumäki oli lasten mieleen ja laskimmekin mäen lyhyydestä huolimatta yksin, kaksin ja kolmisin hurjan pitkiä liukuja. Perjantaina lauloimme ja leikimme mm Lumiukko, Silkkilankaa, Tintti hakkaa talipakkaa ja Isäntä rakensi talon - laulua.
Viikon aikana kertasimme numeroiden oikeaa piirtämissuuntaa. Nyt on tullut muisteltua ja harjoiteltua , että numerot piirretään aina ylhäältä alkaen toisin kuin kirjaimet, joista vain A Ä M N alkavat alhaalta.
Satutuokiolla aloitimme kuuntelemaan T. Egnerin äänikirjaa "Kasper, Jesper ja Joonatan" - Kardemumman kaupungista. Äänikirja sisälsi myös paljon lauluja kolmen iloisen rosvon tarinasta.
Tulevaa
Mikäli viikko 5 eli 28.1 - 1.2 osoittautuu säiden osalta suotuisaksi, ne eskarit joilla on sukset voivat tuoda ne päiväkotiin koko viikoksi. Teen lyhyen ladun hiihtämällä päiväkodin ja koulun välimaastoon.