EtusivuLiikenne ja kartatKesä- ja palveluliikenne

Kesä- ja palveluliikenne

Kesäliikenne 2018

Kaupunki ostaa linja-autoliikennettä myös kesäksi 2018. Edellisen kesän tavoin liikennöidään kahdeksaa seutulinjaa ja kahta paikallislinjaa. Lisäksi on kutsuliikennettä Teijon kansallispuiston suuntaan. Vakiovuoroliikenteen hoitaa J. Vainion Liikenne ja kutsuliikenteen Salon Tilausmatkat.

Kesäliikenteen aikataulut löytyvät kaupungin verkkosivuilta ja Matkahuollon reittipalvelusta. Paperisia aikatauluja voi hakea kaupungin palvelupisteistä.

Kutsuliikennettä ajetaan reitillä Salo - Teijo - Matildedal - Kansallispuisto -reitillä perjantai-illasta sunnuntaihin. Vuorot ajetaan vain etukäteistilauksesta. Matka on tilattava viimeistään tuntia ennen kyseisen vuoron lähtöä, jotta tilaukset on mahdollista yhdistää ja välittää liikenteenharjoittajalle. Ei siis tuntia ennen pysäkkiaikaa, vaan vuoron lähtöä. Juhannusviikonloppuna 21.-23.6. ei ajeta kutsuliikennettä.

Tilaukset tehdään sähköisen tilauspalvelun kautta. Palvelu avataan 1.6.2018 osoitteessa www.salokyyti.fi. Tilattaessa ilmoitetaan kyytiintulopysäkki, jotka löytyvät aikataulusta (linja 10K). Poisjättöpaikkoina ovat kaikki reitin varrella olevat linja-autopysäkit. Tilauksen voi tehdä myös puhelimitse palveluliikenteen tilausnumerosta arkisin klo 12-15. Tilauspalvelun puhelinnumero on (02) 778 7716.

Lippuhinnat seutuliikenteessä ovat samat kuin kaupungin talviajan ostoliikenteessä eli määräytyvät matkan pituuden perusteella. Poikkeuksena tästä on paikallisliikenne (Sirkkula - Halikko, Tupuri - Ollikkala), jossa on käytössä tasataksa matkan pituudesta riippumatta. Kertalipun hinta on 3,30 e / aikuinen ja 1,70 e / alle 12-vuotias. Myös kutsuliikenteessä on tasataksa. Kutsuliikenteen kertalipun hinta on 6,10 e / aikuinen ja 3,10 e / alle 12-vuotias, joka matkustaa aikuisen kanssa.

Ilmainen kahden (2) tunnin vaihto-oikeus jatkuu paikallisliikenteessä (linjat 1 ja 2). Näyttämällä kertalippua voi lipun aikaleimasta lukien kahden tunnin ajan vaihtaa ilmaiseksi esimerkiksi Tupurin linjalta Sirkkulan linjalle. Matkakorttien käyttäjät voivat ensimmäiseen linja-autoon noustessaan pyytää vaihtolippua, joka toimii samoin. Vaihto-oikeus on voimassa samalla periaatteella myös seutuliikenteestä paikallisliikenteeseen siirryttäessä. Tämä koskee sekä kaupungin ostoliikenteestä että liikenteenharjoittajien markkinaehtoisesta liikenteestä vaihtavia matkustajia.

Syksyllä 14.8. alkaen linja-autoliikenne jatkuu kaupungin ostoliikenteen osalta samojen aikataulujen mukaan kuin lukuvuonna 2017-2018.

Lisätietoja ja aikataulut www.salo.fi/joukkoliikenne

Palveluliikenne

Kaupungin palveluliikenne on ympäri vuoden kaikkien kuntalaisten ja mökkiläisten käytettävissä. Matkat tilataan numerosta 02 778 7716 arkisin klo 12-15. Matka tulee tilata viimeistään matkapäivää edeltävänä arkipäivänä. Yhdensuuntaisen matkan hinta on 3,30 e. Palveluliikenne noutaa tarvittaessa kotiovelta ja kuljettaja avustaa tarpeen mukaan. Autossa on tilaa myös matkustajien apuvälineille ja ostoksille.

Lisätiedot: Salon kaupungin palveluliikenne

Julkaistu: 30.5.2018 08:42

Takaisin