Kuntosalit

Kuntosalikortteja / avaimia / sähköinen kulunvalvonta lätkä noudettavissa / ostettavissa alueellisissa palvelupisteissä, kaupungintalon infopisteessä (Tehdaskatu 2) sekä uimahallissa (Anistenkatu 6). Alla tarkemmat tiedot.

Smartum, Tyky liikuntaseteli ja Sporttipassi
22.5. alkaen Salon uimahallilta voi ostaa kaikkien kaupungin kuntosalien vuosikortteja siten, että käyttää maksuvälineenä joko Smartum-seteleitä, Sporttipassia tai Tyky-liikuntaseteliä. Sporttipassimahdollisuus on ollut aikaisemminkin.


Kuntosalien lisäinfot mm. maksullisista yleisövuoroista.

Alennettuja vuosikortteja ostettaessa on esitettävä voimassaoleva opiskelijakortti tai todistus eläkeläisyydestä. Alennus ei koske osa-aikaeläkeläisiä.

Salon Uimahallin kuntosali

Salon uimahallin kuntosali on kävijöiden käytössä uimahallin sisäänpääsyhinnalla. Kassa suljetaan tuntia ennen sulkemisaikaa. Kuntosalilla harjoitteluaika päättyy ½ tuntia ennen hallin sulkemista. Harjoitteluaika 2,5 tuntia.

Salohallin, Halikon, Ollikkalan ja Perniön kuntosalit

Maksuvälineenä käy arvokortti tai vuosikortti. Arvokortti myydään 5, 10 ja 20 kerran kortteina (1 arvokortin ruutu on 3 euroa). Arvokorttien ja vuosikorttien voimassaoloaika on yksi vuosi ostopäivästä.

Aikuiset

90 euroa / vuosikortti

Alle 18-vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset
45 euroa / vuosikortti

Arvokortilla
3 euroa / kerta

HUOM! Ollikkalan kuntosaliin kulku: Ollikkalan koulun remontin vuoksi, kulku Ollikkalan kuntosaliin tapahtuu keskustasta päin tultaessa Hämeenojankatua kävellen koulun ohi, jonka jälkeen kulku portista sisään ja pihan kautta kierretään koulu. Kuntosaliin mennään edelleen samasta ovesta eli koulurakennuksen keskustan puoleisesta päädystä.
Ollikalan kuntosali suljetaan peruskorjauksen vuoksi 23.5.2013. Myönnetyt vuorot ovat käytettävissä 22.5.2013 asti.


Halikon, Perniön ja Ollikkalan kuntosalien ohje venäjäksi
Ollikkalan kuntosalin säännöt

Suomusjärven ja Kiikalan kuntosalit

Kun haluat kuntosalin käyttäjäksi tulee mennä asioimaan Salon uimahalliin (Anistenkatu 6). Kuntosalimaksu suoritetaan uimahallin kassalle ja samalla saat avaimen käyttöösi.
Kuntosaleilla ei ole omaa nimettyä vuoroa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltaja mukana kuntosalin käyttösopimusta tehdessä uimahallilla.

Aikuiset
30 euroa / vuosi

Alle 18-vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset
15 euroa / vuosikortti

Kuntosalilaitteiden huollosta vastaa Jyrki Aarnio, jyrki.aarnio@salo.fi, 02 778 4761 (ma-to klo 15 jälkeen).

Perttelin kuntosaliIMG_4655.JPG

Kuvia kuntosalista
Kuntosalissa on uusi sähköinen lukkojärjestelmä. Asiointi kuntosaliasioissa (vuosimaksu, avaimen saanti, avaimeen lisäaikaa sekä avaimen palautus) tapahtuu aina Salon uimahallilla (Anistenkatu 6).

Kuntosalilla ei ole omaa nimettyä vuoroa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltaja mukana kuntosalin käyttösopimusta tehdessä uimahallilla.

Aikuiset
50 euroa / vuosikortti

Alle 18-vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset
25 euroa / vuosikorttî

Kuntosalilaitteiden huollosta vastaa Jyrki Aarnio, jyrki.aarnio@salo.fi, 02 778 4761 (ma-to klo 15 jälkeen).

Särkisalon kuntosali

Kun haluat kuntosalin käyttäjäksi tulee mennä asioimaan ko. alueen palvelupisteeseen (kirjasto). Kuntosaleilla ei ole omaa nimettyä vuoroa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltaja mukana kuntosalin käyttösopimusta tehdessä palvelupisteessä.

Särkisalon kuntosalille vaihdettiin uusi sähköinen lukkojärjestelmä 24.4.2013.
Särkisalon nykyiset kuntosalinkäyttäjät, joilla vuosimaksua jäljellä: Teille on aktivoituna uusi avain, jonka voi noutaa Särkisalon kirjastosta pe 12.4. alkaen. Kuntosali on avoinna ma-su klo 9.00-21.00. Kuntosalin vuosikortit ostetaan ja avaimet lunastetaan jatkossa aina uimahallin kassalta (maksu käteisellä tai pankkikortilla), kirjastoissa ei ole sähköisten avainten ohjelmointilaitetta. HUOM! Mikäli kaupungilla on saatavia vanhojen kuntosalimaksujen osalta ko. asiakkaan osalta, uutta avainta ei luovuteta. Alaikäisen tulee asioida aina huoltajan kanssa! Kun sähköisen avaimen maksettu käyttöaika loppuu, palauta avain uimahallille kuukauden kuluessa tai jatka käyttöaikaa vuodeksi eteenpäin suorittamalla maksu uimahallin kassalle. Mikäli avainta ei palauteta, laskutamme avaimen kadottamisesta hinnastossamme ilmoitetun hinnan 30e.

Aikuiset
30 euroa / vuosi

Alle 18-vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset
15 euroa / vuosikortti

Kuntosalilaitteiden huollosta vastaa Jyrki Aarnio, jyrki.aarnio@salo.fi, 02 778 4761 (ma-to klo 15 jälkeen).

Kiskon, Muurlan ja Kuusjoen kuntosalit

Kun haluat kuntosalin käyttäjäksi tulee mennä asioimaan ko. alueen palvelupisteeseen (kirjasto). Kuntosaleilla ei ole omaa nimettyä vuoroa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltaja mukana kuntosalin käyttösopimusta tehdessä palvelupisteessä. Kiskon ja Kuusjoen kuntosaleissa on sähköinen kulunvalvontajärjestelmä.

Muurlan kuntosalille vaihdettiin uusi sähköinen lukkojärjestelmä 23.4. Muurlan nykyiset kuntosalinkäyttäjät, joilla vuosimaksua jäljellä, saavat hakea uuden kuntosaliavaimen vanhaa avainta vastaan Salon uimahallin kassalta ke 10.4. alkaen uimahallin aukioloaikoina. Kuntosali on avoinna ma-su klo 8.00-21.00. Kuntosalin vuosikortit ostetaan ja avaimet lunastetaan jatkossa aina uimahallin kassalta (maksu käteisellä tai pankkikortilla), kirjastoissa ei ole sähköisten avainten ohjelmointilaitetta. HUOM! Mikäli kaupungilla on saatavia vanhojen kuntosalimaksujen osalta ko. asiakkaan osalta, uutta avainta ei luovuteta. Alaikäisen tulee asioida aina huoltajan kanssa! Kun sähköisen avaimen maksettu käyttöaika loppuu, palauta avain uimahallille kuukauden kuluessa tai jatka käyttöaikaa vuodeksi eteenpäin suorittamalla maksu uimahallin kassalle. Mikäli avainta ei palauteta, laskutamme avaimen kadottamisesta hinnastos-samme ilmoitetun hinnan 30e.

Aikuiset
50 euroa / vuosikortti

Alle 18-vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset
25 euroa / vuosikorttî

Kulkulätkä (Kuusjoki, Kisko)
10 euroa
Kulkulätkä ostetaan omaksi eikä sitä tarvitse palauttaa, mutta se lakkaa toimimasta kun maksettu aika loppuu. Uudella maksulla käyttöaikaa jatketaan.

Kuntosalilaitteiden huollosta vastaa Jyrki Aarnio, jyrki.aarnio@salo.fi, 02 778 4761 (ma-to klo 15 jälkeen).

Yhteystiedot

Halikon, Perniön ja Salohallin kuntosalit
Järjestövastaava
Marko Mäkinen
(02) 778 4702

(toimipiste Salohallissa)

Ollikkalan ja uimahallin kuntosalit
Liikuntalaitosten esimies
Reino Laaksonen
(02) 778 4703

(toimipiste uimahallissa)

Muut kuntosalit
Liikuntasihteeri
Päivi Suominen
(02) 778 4707


Monipalvelupisteiden yhteystiedot

Yhteystiedot

Salon liikuntapalvelut
Perniöntie 7, 24100 Salo

Avoinna:

ma-to klo 8.00-16.00
pe klo 8.00-14.45

Yhteystiedot ja aukioloajat
Liikuntapalvelut
Liikuntapaikat

Ajankohtaista

Kisko ja Kuusjoki
Kun haluat kuntosalin käyttäjäksi, käy asioimassa uimahallilla tai alueesi kirjastossa (Kisko ja Kuusjoki). Samalla käynnillä saat jo sähköisen kulkulupalätkän mukaasi! Tarkista kirjastojen (alueelliset palvelupisteet) aukioloajat täältä.

Kiikala, Muurla, Pertteli, Suomusjärvi ja Särkisalo
Näiden kuntosalien osalta on siirrytty uudentyyppisiin sähköisiin avaimiin. Avain haetaan Salon uimahallilta (Anistenkatu 6) ja samalla suoritetaan kuntosalimaksu uimahallin kassalle käteisellä tai pankkikortilla. Tarkista uimahallin aukioloajat täältä.

Kuntosalien käyttäjille info
Alaikäisen tulee aina asioida huoltajan kanssa! 15-17 -vuotiaat voivat käyttää kuntosalia itsenäisesti, 13-14 -vuotiaat vanhemman kanssa (molemmat maksavat). Kuntosalien käytön alaikäraja on 13v.

Kuntosalimaksu / kuntosaliavain on henkilökohtainen. Väärinkäyttötapauksissa kuntosalin käyttöoikeus voidaan evätä.