Somerontien aluetoimikunta

Jäsenet

Varajäsenet

Koivisto Riitta, pj.Kuisma Ulla
Välikangas PekkaHeinonen Seppo
Niemelä Anne-MaaritKeski-Mattinen Anne
Alm KaiRautio Liisa
Mattila EsaAnttila Satu
Oksanen LeenaKuusinen Veikko
Hämäläinen MattiStenström Erik
Kunnia Kimmo vpjTulonen Martti
Laakkio SiniKosmidis Tiina

Yhdistysten ja valtuutettujen kevättapaaminen 3.4.
Somerontien aluetoimikunta 3.4.jpg

Somerontien aluetoimikunta kutsui alueellaan toimivat yhdistystykset ja valtuutetut kanssaan kevättapaamiseen. tiistaina 3.4.2012 klo 19.00 Salon kaupungintalolle valtuustosali Tammeen.

Tilaisuudessa pidetyssä paneelissa alueen valtuutetut, hallintojohtaja Irma Nieminen ja kyläasiamies Tauno Linkoranta vastasivat yhdistysten tekemiiin kysymyksiin. Puhetta johti Somerontien aluetoimikunnan puheenjohtaja Riitta Koivisto.

Somerontien_aluetmk_3.4..jpg

Keskeiseksi puheenaiheeksi muodostui aluetoimikuntien ja lähidemokratian tulevaisuudennäkymät Salossa. Tuleva valtuusto (vv. 2013-2016) on kolmanneksen nykyistä pienempi ja se merkitsee sitä , että reuna-alueiden vaikutusmahdollisuudet edelleen vähenevät ja tällöin aluetoimikuntien merkitys niiden edustajina entisestään kasvaa. Aluetoimikuntien työtä arvostettiin ja todettiin, että ne ovat vähitelleen löytäneet roolinsa omien alueidensa äänitorvina. Yleinen toive oli, että aluetoimikuntatyötä kehitettäisiin edelleen kohti toimivampaa kokonaisuutta.

Tilaisuudessa väläytettiin vaalipiirijako- ja yrittäjäyhdistyspohjaista mallia, mutta ne eivät saaneet mainittavaa kannatusta. Vaalipiirijakoa käytetään Saloa paljon suuremmissa kunnissa ja yhdistyspohjaisessa edustuksessa arveltiin eri intressien olevan liian kaukana toisistaan. Samalla todettiin yhdistysten aktiivijäsenten määrän vähenevän kovaa vauhtia.

Kyläasiamies Tauno Linkorannan mukaan lakia ollaan uudistamassa ja siihen voi tulla velvoitteita kuntalaisten kuulemisista. Aluetoimkuntia voitaisiin silloin kehittää siihen suuntaan. Hallintojohtaja Irma Nieminen totesi, että kaupungissa virka- ja luottamusmiesten työryhmä valmistelee parhaillaan mm. lähidemokratian kehittämistä. Siihen ei ole vielä otettu kantaa, onko se aluetoimikunnat vai joku muu malli. Kaupunginhallitus valvoo tätä työtä.

Tilaisuudessa oli mukana yli 30 ihmistä.


Aluetoimikunnan esityslistat ja pöytäkirjat

Aluetoimikunnan esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät täältä

Somerontien aluetoimikunta

Riitta Koivisto, Rekijoki
puheenjohtaja
puh. 050 5245328

Kimmo Kunnia
varapuheenjohtaja
puh. 044 078 8849

Kai Alm, Hähkänä
puh. 041 5049443

Matti Hämäläinen
puh. 040 7204479

Sini Laakkio, Kanunki
puh. 050 530 9631

Esa Mattila
puh. 040 8207249

Anne-Maarit Niemelä
puh. 0500 844 246

Leena Oksanen
puh. 040 726 3847

Pekka Välikangas
pu. 044 0741502