Perhe

Päivähoito

Alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus päivähoitopaikkaan tai vaihtoehtoisesti kotihoidontukeen tai yksityisen hoidon tukeen. Varhaiskasvatuksen toimisto auttaa päivähoitopaikkaan ja kodinhoidontukeen liittyvissä asioissa. Päivähoidon tavoitteena on tarjota perheille varhaiskasvatusta, joka huomioi lapsen yksilölliset tarpeet ja tukee hänen kasvuaan ja kehitystään. Päivähoitoa järjestetään päiväkodeissa, ryhmäperhepäivähoidossa ja perhepäivähoidossa. Päivähoitomaksu perustuu perheen tuloihin.

Päivähoitoon haetaan yleensä neljää kuukautta ennen hoidon toivottua alkamisajankohtaa.

Varhaiskasvatuksen toimisto Pulkkamäki, kuvaaja Saija Helin
Tehdaskatu 2, 24100 SALO.
044 778 7850 tai 044 778 7851

Lisätietoja varhaiskasvatuksen sivuilta.

Esiopetus

Esiopetukseen oikeutettuja ovat kaikki kuusivuotiaat. Lisäksi oikeus esiopetukseen on seitsemänvuotiailla, joiden koulunkäynnin aloittamista on siirretty vuodella sekä viisivuotiailla, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Salossa esiopetusta järjestetään päiväkodeissa. Esiopetusta annetaan noin neljä tuntia päivässä koulujen toiminta-aikoina.

Esiopetusaika on maksutonta. Mahdollista esiopetusta täydentävää päivähoitoa haetaan päivähoitohakemus-lomakkeella ja tästä hoidosta peritään asiakasmaksulain mukainen maksu.

Lisätietoja esiopetuksesta sekä hakemuslomakkeet löydätte täältä.

Koululaisten iltapäivätoiminta

Toiminta on tarkoitettu kaikille 1 - 2 luokan oppilaille, alakoulujen yhteydessä, kunnan päättämässä laajuudessa. Ensisijainen kerhotoimintapaikka on sen alakoulun toimintapiste, jossa oppilas on perusopetuksessa, riippumatta millä alueella hän asuu.

Leikkipuisto

Ohjattu leikkipuistotoiminta on tarkoitettu salolaisille yli 2-vuotiaille, mutta alle kouluikäisille lapsille. Ulkona tapahtuvaa maksutonta puistotoimintaa järjestetään eri päiväkotien pihassa.
Päivittäinen leikkiaika puistotoiminnassa on klo 9-12. Tänä aikana lapsi voi osallistua puiston toimintaan siten, että alussa ja nuoremmalla lapsella käytetään lyhyempiä hoitoaikaoja, jolloin lapsi totuttelee puistossa oloon . Leikinohjaajan kanssa on hyvä keskustella ja sopia kullekin lapselle sopiva hoitoaika, niin että lapsen iän mukainen sekä henkilökohtainen rytmi tulevat huomioiduksi. Myös sääolosuhteet tulee huomioida niin hoidon pituudessa kuin vaatetuksessakin.

. Ma Päiväkoti Mesikämmen
. Ti Tupurin päiväkoti
. Ke Päiväkoti Sinilintu
. To Ollikkalan päiväkoti
. Pe Piritan päiväkoti

Lapsen aloittaessa leikkipuistossa täytetään ilmoittautumislomake, jossa näkyy mm. niiden henkilöiden yhteystiedot, joihin voi tarvittaessa ottaa yhteyttä lasta koskevissa asioissa. Yhteystiedot tulee olla ajan tasalla ja muutoksista on syytä ilmoittaa leikinohjaajalle.

Leikkipuistoon tultaessa ja poistuttaessa lapsi ilmoitetaan ohjaajalle, jotta hänen läsnäolonsa ja poistumisensa varmasti tulee huomatuksi.
Mikäli lasta hakee joku muu kuin puistoon tuonut henkilö, tulee asiasta ilmoittaa ohjaajalle.
Mikäli pakkasta on -12 astetta tai enemmän, leikkipuisto on suljettu. Kovan tuulen ja pakkasen yhdistelmissä sovitaan erikseen hoitoajan pituus.
Sairaana lapsi ei voi osallistua toimintaan.
Lapsi on hyvä käyttää wc.ssä ennen puistoon tuloa.
Puistossa käytetään päiväkodin leluja. Sekaannusten välttämisesksi ei omia leluja tuoda leikkipuistoon
Puistotoimintaan ei kuulu ruokailua. Kotoa ei myöskään tuoda eväitä tai makeisia mukaan tai tarjottavaksi.


Leikkipuiston puhelinnumero
Arja Helala 044- 778 7963

Avoin päiväkoti Lasten liikuntatilanne, kuvaaja Saija Helin

Salon kaupungin varhaiskasvatuksen tarjoamat avoimet päiväkodit toimivat Salon Perhekeskuksessa Annankadulla, Halikossa nuorisotila Vinkkiksessä sekä Perniön Perhekeskus Piiperössä. Toiminta on avointa ja maksutonta lasten ja vanhempien yhteistä toimintaa.

Avoimen toiminnan lisäksi päiväkodissa on myös joitakin kohdennettuja ryhmiä sekä varhaiskasvatuksen kerhotoimintana kokoontuvat Hulivilikerhot. Nämä ryhmät kokoontuvat Annankadun toimipisteessä.
Toiminta perustuu aktiiviseen yhdessäoloon, jossa vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Toiminnan sisältö muotoutuu vanhempien ja lasten esittämien toiveiden pohjalta yhdessä toteuttaen. Vapaan yhdessäolon ja leikin lisäksi toiminta sisältää esim. taito - ja taideaineita, musiikkia, liikuntaa ja retkiä.
Avoin päiväkoti tarjoaa vanhemmille myös varhaiskasvatuksen ammattilaisen tukea, keskustelua kasvatuksesta, lapsen kehityksestä ja lapsiperheen arjesta.

Tiedustelut : Avoin päiväkoti p. 044 778 7972 tai Päiväkodin johtaja Pirjo Alm p. 044 778 7964
Tarkempia tietoja avoimista päiväkodeista löydätte myös täältä.

Koulu

Peruskoulu on maksutonta yleissivistävää koulutusta, jota säätelee perusopetuslaki. Suomessa on kaksi virallista kieltä, joten on mahdollisuud oppia ja käydä koulua suomeksi tai ruotsiksi. Peruskoulu aloitetaan yleensä sinä vuonna, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta. Peruskoulun suorittaminen kestää normaalisti yhdeksän vuotta.

Kaikki Suomen 7-16 - vuotiaat ovat lain voimalla oppivelvollisia, mikä velvoittaa heitä osallistumaan peruskoulutukseen tai vanhemmat hoitamaan koulutuksen jollain toisella tapaa.
* Kouluun ilmoittaudutaan helmikuussa.
* Sivistystoimi lähettää tammikuun lopulla vanhemmille kirjeen, joka sisältää ilmoittautumislomakkeen ja ohjeet sen täydentämistä ja palauttamista varten.
* Saloon muuttavat oppilaat ja heidän huoltajansa voivat ilmoittautua heti uuden osoitteen varmistuttua.

Sivistystoimen palvelukeskus
Tehdaskatu 2, 24100 SALO.
(02) 778 4002

Lisätietoja perusopetuksen sivuilta.

Nuorisopalvelut

Nuorten Salo

Nuorisotilatoiminta

Salossa on tarjolla paljon nuorisotiloja 9-17-vuotiaille salolaisille nuorille. Nuorisotiloilla voi pelata, jutella, hengata, istua, nauraa, laulaa, tanssia, askarrella... Nuorisotiloilla nuoriso-ohjaajat ovat juuri sinua varten ja heidän kanssa voit jakaa ilot ja surut.
Nuorisotiloille voit tulla sellaisena kuin olet! Ei haittaa, vaikka tukka olisi sekaisin tai muuten vain harmittaa.
Tule yksin tai ota kaverisi mukaan!
Nuorisotilat http://www.pointti.info/kunta/salo/nuorisopalvelujen_yhteystiedot/nuorisotilatoiminta

Työpajatoiminta

Tarkoitettu 15-25-vuotiaille salolaisille nuorille, jotka ovat ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Starttiapua tulevaisuuteen työelämän ja arjen harjoittelun kautta.
Lisätietoja: yksilövalmentaja Junna Mäkelä, puh. 044 778 4831


Walkers-yökahvila

Walkers - yökahvila on turvallinen perjantai - illan kokoontumispaikka alle 18-vuotiaille nuorille. Kahvilassa on edulliset hinnat, mutta ostopakkoa ei ole.
Walkersissa työskentelee joukko vapaaehtoistyöntekijöitä, joiden tehtävänä on huolehtia siitä, että kahvilassa on hyvä tunnelma. Kahvilassa vapaaehtoistyöntekijöiden rinnalla työskentelevät myös Salon kaupungin erityisnuorisotyöntekijät.
Walkers http://www.pointti.info/kunta/salo/nuorisopalvelujen_yhteystiedot/erityisnuorisotyo/walkers-yokahvila


Nuorten tieto- ja neuvontapalvelupiste Suunta

Suunta on tarkoitettu 15-29-vuotiaille salolaisille nuorille. Suunnasta saat ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi asumiseen, opiskeluun, työhön, raha-asioihin ja harrastuksiin liittyvissä asioissa.
Suunnasta saat henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa ilman ajanvarausta ja maksutta. Työntekijä auttaa myös erilaisten hakemusten tekemisessä.
Suunnassa myös MamuSuunta joka keskiviikko klo 13.30-15.30. Kaikille alle 30-vuotiaille maahanmuuttajanuorille. Ohjausta ja neuvontaa käytännön asioihin englannin, viron ja venäjän kielellä.
Kirkkokatu 12, 24100 Salo (Takomo)
Tieto- ja neuvontapalvelupiste avoinna:
ma, ti ja to klo 12.00-16.00, ke klo 12.00-18.00
Marianne Kopakkala , nuorisotyöntekijä, puh. 044 778 4667

Suunta http://www.pointti.info/kunta/salo/nuorisopalvelujen_yhteystiedot/nuorten_tieto-_ja_neuvontapalvelupiste_suunta


Etsivä nuorisotyö

Salolainen 16-29-vuotias nuori, jos
. olet vailla opiskelupaikkaa
. tulevaisuuden suunnitelmasi ovat epäselvät
. tarvitset opastusta koulutusalan vaihtoehdoista
. toivot apua ja ohjausta arjen hallinnassa
. haluat keskustella luottamuksellisesti tilanteestasi
. tarvitset opastusta venäjän, viron tai englannin kielellä
Etsivä nuorisotyöntekijä , Anne Savelius, puh.044 778 4288, ,
Petra Välimäki, puh. 044 778 4824,

Erityisnuorisotyö

Erityisnuorisotyöntekijät auttavat ja tukevat sinua erilaisissa elämään liittyvissä haasteissa ja ongelmissa.
Erityisnuorisotyö http://www.pointti.info/kunta/salo/nuorisopalvelujen_yhteystiedot/erityisnuorisotyo

Polku-ohjelma

Salon kaupungissa toimii 1 - 16 - vuotiaille tarkoitettu POLKU-ohjelma. POLUSSA yhdistyy kulttuuria, liikuntaa, kirjastopalveluita ja ympäristökasvatusta. POLKUA tehdään kouluissa, päiväkodeissa, ja nuorisotiloissa. Salon kaupunki on POLUSSA jaettu viiteen sektoriin, eli alueeseen.
Jokaiselle POLKU-alueelle on oma teemansa, jota toteutetaan yhden lukuvuoden ajan. Polku-ohjelma

POLKU-teemat:
YMPÄRISTÖ - lapset tutustuvat Salon lähiluontoon
MINÄ - lapsi tekee taidetta ja oppii taiteilijan työstä
ME - lapset oppivat ottamaan valokuvia ja käyttämän internetiä turvallisesti
TUTTU - VIERAS - lapset tutustuvat muista maista tulleisiin ihmisiin
AIKA - lapset oppivat näkemään maisemassa historian jäljet.

Vapaa-aika

Liikuntapalvelut

Maahanmuuttajat ovat tervetulleita kaikkeen kaupungin järjestämään liikuntatoimintaan. Kaikki kaupungin liikuntapalvelut on tarkoitettu sekä maahanmuuttajille että kantasuomalaisille.

Salossa voi harrastaa liikuntaa monessa paikassa. Kaupunki ylläpitää noin kahtasataa liikuntapaikkaa. Tiedot liikuntapaikoista löydät täältä: sisäliikuntapaikat, ulkoliikuntapaikat

Liikuntaa voi harrastaa joko yksin, yhdessä perheen tai ystävän kanssa tai ohjatussa ryhmässä. Ohjatut liikuntaryhmät löydät liikuntaoppaasta, joka on jaettu joka kotiin sekä täältä.

Salossa on myös liikuntaryhmiä, jotka on suunnattu erityisesti maahanmuuttajille. Nämä monikulttuuriset ryhmät toimivat pääasiassa integraation periaatteella. Tavoitteena on siis tutustuttaa ja kotouttaa maahanmuuttajat salolaiseen liikuntakulttuuriin. Nämä liikuntaryhmät ovat kaikille avoimia. Niitä on lapsille, vain naisille, naisille ja miehille ja miehille.
Nämä ryhmät ovat maksuttomia. Katso erityisesti maahanmuuttajille suunnattu toiminta täältä.

Nuorille on omaa ohjattua liikuntaa. Se on tarkoitettu kaikille kantasuomalaisille ja maahanmuuttajille. Sen nimi on Lataa liikettä! Näihin ryhmiin kaikki 13-19-vuotiaat nuoret pääsevät ilmaiseksi kortilla, jonka saa koulusta, maahanmuuttoyksiköstä, nuorten tiedotus- ja palvelupisteestä ja työ- ja elinkeinotoimistosta. Katso Lataa liikettä! -ohjelma täältä.

Lisäksi liikuntaa tarjoavat liikuntaseurat, joita kaupungissa on yli sata. Tutustu lajeihin täältä.

Kirjastopalvelut

Salossa on pääkirjasto, yhdeksän lähikirjastoa ja kaksi kirjastoautoa. Kirjastot ovat kaikille avoimia ja niiden käyttö on ilmaista. Kirjastoissa voit lukea, viettää aikaa tai tavata ystäviä.

Kirjastosta voi lainata kotiin kirjoja, lehtiä, elokuvia, musiikkia, kielikursseja yms. Sitä varten tarvitaan kirjastokortti. Kortin saa kirjastosta. Mukana tulee olla kuvallinen henkilöllisyystodistus. Alle 15-vuotiaat tarvitsevat lisäksi huoltajan takauksen.

Kirjastoissa on tietokoneita, joita asiakkaat voivat käyttää. Kirjastoissa on käytössä PressDisplay-palvelu, joka sisältää sanomalehtien sähköisiä näköisversioita eri puolilta maailmaa.

Kirjasto ja kirsikkapuu, kuvaaja Salon kaupunki © Kari Greus

Salon kaupunginkirjaston sivut
Salomo-verkkokirjastosta löytyvät kaikki Salon kirjastoissa olevat aineistot
Salon kaupunginkirjaston Facebook-sivut

Kulttuuripalvelut

Kulttuuripalveluja kuntalaisille toteuttavat Kulttuuriasiain yksikkö, Salon taidemuseo Veturitalli ja Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo SAMU.

Kulttuuriasiain yksikkö

Kulttuuripalveluasiain yksikkö tuottaa kulttuuritalo KIVAan (Horninkatu 21, 24100 SALO, sijainti kartalla) klassisen musiikin konsertteja ja muita konsertteja, joissa esiintyjinä on kansainvälisestikin tunnettuja huippumuusikoita.

SAMU - Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo

Kesäaikaan pääsee tutustumaan Halikon, Perniön ja Meritalon museoihin sekä Kiikalan, Kiskon ja Suomusjärven kotiseutumuseoihin.
Lisätietoja ja aukioloajat.

Salon taidemuseo Veturitalli Salon taidemuseo Veturitalli, kuvaaja Salon taidemuseo ©Satu Mäkipuro

Salon taidemuseo Veturitalli (Mariankatu 14, 24240 SALO, sijainti kartalla) on avoinna ympäri vuoden ti-pe klo 10.00 - 18.00, la klo 11.00 - 17.00, su klo 11.00 - 18.00, muina aikoina sopimuksesta. Näyttelyiden vaihtojen aikana museo on suljettu. Yleisöopastuksia järjestetään keskiviikkoisin klo 16.30. Vapaa pääsy perjantaisin klo 16.00 - 18.00.
Lisätietoja.

Salolaiset yhdistykset

Salon alueella toimii lukuisia yhdistyksiä. Yhdistyksien yhteystiedot löydätte täältä.