Maahanmuuttajatyö

Saloon saapuu maahanmuuttajia erittäin erilaisten olosuhteiden ja elämäntilanteiden seurauksena; työntekijänä, pakolaisena, rakkauden perässä, paluumuuttajana tai opiskelijana. Salon kaupungissa muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvien osuus väestöstä on noin 4,4%, eli noin 2500 ihmistä. Määrä ylittää selvästi kansallisen keskiarvon (2,3%).

Maahanmuuttajia on Salossa 83 eri maasta (kevät 2011). Suurimmat kansallisuuryhmät ovat virolaiset ja venäläiset, kuten muuallakin Suomessa. Muita suuria ryhmiä ovat Kosovosta, Iranista, Irakista, Kiinasta ja Thaimaasta tulleet.

Suurimmat kansallisuusryhmät Salossa
ValtioHenkilöitäValtioHenkilöitä
1Viro57611Ukraina31
2Venäjä55912Saksa30
3Kosovo10513Turkki21
4Irak7814Unkari20
5Iran6715Kenia18
6Kiina6316Iso-Britannia17
7Thaimaa6017Bulgaria12
8Somalia4318Puola12
9Ruotsi4119Intia11
10Serbia3820Japani11

Useimmat, eli noin 40% muuttavat Suomeen perhesyistä (avio- tai avoliittoon). Turvapaikanhakijoita muuttajista on 17% ja työperäisesti muuttaneita 10%. Oli Suomeen muuton syy mikä tahansa, on kotouttamisen ja uuteen elinympäristöön tottumisen kannalta oleellista, että perehdyttäminen on mahdollisimman tehokasta, informatiivista ja selkeää.

Salon kaupungin maahanmuuttajatyötä koordinoi strategisen kehittämisen osastolla kansainvälisten asoiden päällikkö. Maahanmuuttajatyön koordinaattorin tehtävänä on seurata maahanmuuttaja-asioiden kehitystä Salossa ja olla mukana tekemässä monikultturisuuteen liittyviä kehittämisesityksiä. Salossa valmistuu uusi maahanmuutto-ohjelma, joka on totetettu Monikulttuurinen Salo-hankkeen puitteissa. Hanketta toteuttavat Salon seudun aikuisopisto, Salon kaupunki ja Turun ammattikorkeakoulun Salon tomipiste. Hanke saa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämää Euroopan sosiaalirahaston tukea.

Lisätietoa Salon kaupungin Maahanmuutto-ohjelmasta.

Maahanmuuttajayksikkö - ohjaus ja neuvonta

Maahanmuuttajayksikkö vastaa käytännön maahanmuuttajatyöstä antamalla tietoja maahanmuuttoon, opiskeluun ja työllisyyteen sekä tulkkipalveluihin liittyvissä asioissa. Henkilökunta tekee yhteistyötä eri viranomaisten ja vapaaehtoisjärjestöjen kanssa.

Maahanmuuttajaneuvonta sijaitsee Salon kaupungintalossa, Tehdaskatu 2, 24100 SALO.

Koordinointi

Salon kaupunki
Strategisen kehittämisen osasto
Tehdaskatu 2, 24100 SALO

Terhikki Lehtonen
Kansainvälisten asioiden päällikkö
(02) 778 2050, 044 778 2050

Maahanmuuttajayksikkö


Sosiaalikeskus
Tehdaskatu 2, 24100 Salo

Vt. sosiaalityöntekijä
puh. (02) 778 3072

Vs. sosiaaliohjaaja
puh. (02) 778 3125

Vs. etuuskäsittelijä
puh. (02) 778 3157

Asiakasneuvoja-tulkki
puh. (02) 778 3060