Julkaisut

Salon kaupungin viestintä julkaisee 11 kertaa vuodessa ilmestyvää Salon kaupunkitiedotetta. Vuosina 2009 -2011 on julkaistu myös kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Salon uutiset -lehteä, mutta säästötoimenpiteiden vuoksi se ei ilmesty ainakaan vuonna 2012. Lisäksi kulttuuri- sekä liikuntatoimi julkaisevat oman toimialansa oppaat. Nämä julkaisut jaetaan osaan salolaistalouksia ja kesä-heinäkuun kaupunkitiedote myös kaikille ei-salolaisille kesäasukkaille. Näiden lisäksi kaupunki tuottaa vuosittain erilaisia julkaisuja ja esitteitä.

Salon kaupunkitiedote

Kaupunkitiedotteessa voivat kaupungin lisäksi toiminnastaan lyhyesti ílmoittaa yleishyödylliset, voittoa tavoittelemattomat - ei uskonnolliset- salolaiset yhdistykset ja urheiluseurat. Ilmoituksen pituus saa olla korkeintaan 390 merkkiä (sisältää sanojen välit) ja ilmoituksessa saa olla tapahtumia vain seuraavan tiedotteen ilmestymiseen asti. Emme julkaise yhdistysten samaa ilmoitusta kahdessa peräkkäisessä tiedotteessa ja liian pitkät ilmoitukset lyhennetään. Myöhässä tulleet jätetään kokonaan pois.

Kaupunkitiedotteen alustava ilmestymisaikataulu 2013

Ilmestyneet kaupunkitiedotteet

20131/20132/20133/20134/20135/2013
20121/20122/20123/20124/20125/20126-7/20128/20129/201210/201211/201212/2012
20111/20112/20113/20114/20115/20116-7/20118/20119/201110/201111/201112/2011
20101/20102/20103/20104/20105/20106-7/20108/20109/201010/201011/201012/2010
20091/20092/20093/20094/20095-6/20097/20098/20099/200910/200911/2009

Salon Uutiset

Salon Uutiset on kaupungin oma tiedotuslehti, jota on julkaistu pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa, mutta vuonna 2012 säästösyistä se ei ilmesty. Lehden numeroissa on paitsi eriaiheisia artikkeleita myös paljon asukkaille hyödyllistä faktatietoa Salon kaupungin palveluista.

Ilmestyneet Salon Uutiset

201120111/20112/2011
20101/20102/2010

Muita julkaisuja

Elinkeinopoliittinen ohjelma 2010-2013Kaavoituskatsaus 2012KulttuurisaloLiikuntaopasLiikuntapalvelujen yleisesite
Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.8.2012 alkaenSalopokkari 2010Sijoitu SaloonAsukkaan Salo - palveluopas asukkailleTervetuloa Saloon 2012
Salo-yleisesite 2012Asukasopas 2013