
Yökahvila
Walkers -yökahvilan tavoitteena on mahdollistaa aikuisten ja nuorten hyväksyvä ja turvallinen kohtaaminen. Yksikin turvallinen aikuiskontakti voi olla merkityksellinen nuoren elämän kehityksessä. Perjantai-iltaisin kahvilassa toimii erityisnuorisotyön rinnalla aikuisia vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka ovat toiminnan tärkein voimavara. Vapaaehtoisina voivat toimia kaikki täysi-ikäiset; alan koulutusta ei tarvita. Vapaaehtoiset edustavat toiminnassamme vain ja ainoastaan itseään, he toimivat aikuisten malleina. Jokainen wapari osallistuu iltoihin omien resurssiensa mukaan. Toimintaan pääsee mukaan ottamalla yhteyttä erityisnuorisotyöntekijään (kts. yhteystiedot) ja käymällä Waparikoulutuksen, joka järjestetään kerran vuodessa. Vapaaehtoisille järjestetään ajankohtaista ja toimintaa tukevaa koulutusta sekä virkistystoimintaa.
Yökahvila avoinna perjantaisin klo 21-24 (loka - huhtikuu). Kahvila on tarkoitettu alle 18 -vuotiaille nuorille.
Katuoperaatiot
Katuoperaatiota toteutetaan suurimpien juhlapyhien aattoina mm. vappuna, koulujen päätöspäivänä sekä markkinaperjantaina.
Toiminnan pääasiallinen tehtävä on nuorten auttaminen akuuteissa törmäystilanteissa minimoimalla nuoriin kohdistuvia ja heidän aiheuttamiaan riskejä, vahinkoja ja onnettomuuksia.
Walkers Salon kannatusyhdistys ry.
Walkers - toimintaa Salossa tukee aatteellisesti ja taloudellisesti Walkers - Salon kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen tarkoituksena on luoda alueen nuorille mahdollisuus turvallisiin ihmiskontakteihin sekä mahdollisuus osallistua kahvilatoimintaan.
LIsätietoa valtakunnallisesta Walkers - toiminnasta osoitteesta www.walkers.fi