Valomerkki -toiminta

Valomerkki on Salon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden, erityisnuorisotyön ja Salon poliisin tekemää yhteistyötä, jonka kautta pyritään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa nuorten päihteidenkäyttöön ja rikolliseen toimintaan. Malli pohjautuu Kaarinassa kehitettyyn Valomerkki -toimintamalliin.

Valomerkki -toiminta on aloitettu kokeiluna vuoden 2008 aikana ja 1.1.2009 lähtien malli on käytössä koko Salon alueella.

Valomerkki -toiminnan kohderyhmänä ovat nuoret, jotka joutuvat päihteidenkäytön tai lievän rikollisen toiminnan (esim. näpistely) vuoksi tekemisiin esim. poliisin tai terveydenhuollon viranomaisten kanssa. Lapsen tai nuoren päihteidenkäytöstä tai rikollisesta toiminnasta tehdään lastensuojeluilmoitus. Ilmoitukset pyritään tekemään matalalla kynnyksellä.

Sosiaalityöntekijä tekee päätöksen ilmoituksen ohjaamisesta valomerkkiryhmälle. Myös vanhemmat itse voivat ottaa valomerkkityöntekijöihin yhteyttä, mikäli he ovat huolissaan nuorensa päihteidenkäytöstä.

Valomerkkiryhmään kuuluu sosiaalityön, psykososiaalisten palveluiden, erityisnuorisotyön viranomaisia, joista muodostetaan työpareja keskustelemaan nuoren ja hänen huoltajiensa kanssa.

Keskustelutilaisuudessa käydään läpi tapahtuma tai huoli, joka on johtanut ilmoituksen tekemiseen ja pohditaan yhdessä päihteidenkäytön syitä ja seurauksia. Tarvittaessa pohditaan myös tukitoimia ja ohjataan lapsi tai nuori esim. kuraattoripalveluiden piiriin.

Nuorelle ja hänen vanhemmalleen malli tarjoaa tukea ja mahdollisuuden käsitellä asia yhdessä vastaavia tilanteita kohtaavien ihmisten kanssa. Ellei erityistä tarvetta ilmene, ensimmäinen kontakti viranomaisiin voi jäädä viimeiseksi.

Lisätietoja Valomerkki-toiminnasta antaa sosiaalitoimessa:
sosiaaliohjaaja Seija Mäyrä, (02) 778 3007