Salon kaupungin työllistämislisä

Kaupunginvaltuusto on päättänyt 12.4.2012 § 51 ottaa käyttöön Salo -työllistämislisän kaksivuotisena kokeiluna.
Salo -työllistämislisän määrä on 250 euroa/kk/työnantaja ja sitä maksetaan harkinnan mukaan 2-6 kk. Tuki myönnetään vain palkkakustannuksiin. Tuki laskutetaan kuukausittain jälkikäteen ja maksatushakemukseen liitetään selvitys muodostuneista palkkakustannuksista.

Peruskriteerit Salo -työllistämislisän myöntämiselle:

. Työllistettävä on ollut ennen työllistämistä työ- ja elinkeinotoimiston tai Salon seudun työvoiman palvelukeskuksen asiakas ja asiakas on kirjoilla Salossa
. Työllistettävä on saanut työmarkkinatukea työttömyytensä perusteella vähintään 500 päivältä tai 500 päivää työttömyyspäivärahaa ja on ollut tuella palkattaessa työmarkkinatukeen oikeutettu
. Työaika vähintään 6 tuntia päivässä (30 tuntia viikossa)


Palkkatuen työllistämislisän ehdot:

. Yhdistys on rekisteröity yleishyödyllinen yhdistys, jolla on toimintaa Salon kaupungin alueella.
. Yhdistys on työllistänyt Salossa asuvan vaikeasti työllistyvän henkilön
. Yhdistys on saanut työllistämiseen palkkatukea ensimmäisen vuoden ajan
. Yhdistys hakee palkkatukea saman henkilön palkkaamiseen toiselle vuodelle Työ- ja elinkeinotoimiston kautta
. Työnantajan velvollisuudet (mm. palkka ja sivukulut) on hoidettu
. Työllistämislisä on täysimääräisenä enintään 250e / kk edellyttäen vähintään 30 viikkotunnin työaikaa ja vähintään 1100 euron bruttokuukausipalkkaa
tai muuta alalla käytössä oleva minimipalkkaa.
. Virheellisten tietojen perusteella myönnetty työllistämislisä peritään takaisin


Työllistämislisän hakuohje:

. Tukea haetaan kirjallisesti yhden kuukauden kuluessa siitä ajankohdasta, josta lisä halutaan (aikaisintaan työllistämisen toisen vuoden alusta)
. Tukihakemukseen liitetään kopiot työsopimuksesta, josta ilmenee mm. viikkotyötuntimäärä, kuukausipalkka sekä työtehtävät. Lisäksi päätös työllistettävän henkilön oikeudesta palkkatukeen.
. Yhdistys toimittaa työllistämislisähakemuksen Salon seudun työvoiman palvelukeskukseen saatuaan työ- ja elinkeinotoimistolta palkkatukipäätöksen.

Työllistämislisähakemus


Tilitys:

Yhdistys toimittaa työllistämislisän tilityslomakkeen Salon Seudun Työvoiman palvelukeskukseen

. Tilityslomakkeen liitteeksi tarvitaan jäljennös työ- ja elinkeinotoimiston tilityshakemuksesta sekä palkkakuitista josta ilmenee mahdollinen lomarahan osuus.
. Salon kaupunki maksaa myönnetyn työllistämislisän yhdistyksen ilmoittamalle tilille kolmen viikon kuluessa tilityshakemuksen saapumisesta.

Tilityslomake

Lisätietoa

Onko yhdistyksessäsi tekemätöntä työtä?

Esite ja yhteystiedot yhdistysten työllistämisen tueksi.