Salo palvelee kun olet... |
PuheterapiaPuheterapia on puheen, kielen ja kommunikaation sekä nielemisen ja äänen tutkimista, kuntoutusta ja ohjausta. Palveluihin hakeutuminenLapset tulevat puheterapeutin vastaanotolle neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin lähetteellä. Aikuiset tarvitsevat aina lääkärin lähetteen. PuheterapiapalvelutPuheterapian muotoja ovat tutkimus, ohjaus, neuvonta (myös puhelimitse), terapia ja seuranta. Puheterapia toteutetaan yhteistyössä asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä kanssa. Puheterapeutin tehtäviin kuuluu myös yleisen tiedon antaminen kommunikaatiohäiriöistä. Puheterapeutti ohjaa tarvittaessa puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien käytössä. Lisätietoa lasten puheterapiastaEnsimmäisillä käyntikerroilla (1-3 kertaa) puheterapeutti kartoittaa lapsen puheen, kielen ja vuorovaikutuksen taitoja suhteessa lapsen ikätasoon. Ensikäyntien jälkeen päätetään joko tilanteen arvioimisesta myöhemmin tai puheterapian aloittamisesta. Puheterapiakäynnin pituus on 30 - 45 min riippuen lapsen iästä ja keskittymiskyvystä. Puheterapia toteutetaan 10 kerran jaksoissa, joiden välissä on muutaman kuukauden tauko. Jaksotuksella taataan kaikille puheterapiaan lähetetyille tasapuolinen palvelu. Tauot terapiasta auttavat lasta sisäistämään opittuja taitoja ja ylläpitämään kiinnostusta. Osalle lapsista (esim. yksittäinen äännevirhe tai lievä puheen kehityksen viive) riittävät yksittäiset ohjauskäynnit. Kotiharjoittelu on ensiarvoisen tärkeää lapsen edistymisen kannalta. Päivittäinen lyhyt kotiharjoittelu lapsen kanssa lisää terapian tehokkuutta. Opeteltavien asioiden nivominen arkeen auttaa myös lasta omaksumaan niitä nopeammin. Aikuisten puheterapiaAikuisten (yli 18-vuotiaat) puheterapiaan tullaan lääkärin lähetteellä. Aikuisten puheterapian piiriin kuuluvat asiakkaat, joilla on neurologisista sairauksista tai vammasta johtuvaa kommunikaation vaikeutumista tai kielellisten taitojen ongelmia, mm.
Aikuisten äänihäiriöihin (mm. äänen käheys tai väsyminen) on mahdollista saada harvajaksoista ääniterapiaa tai äänenkäytön ohjausta.
| Yhteystiedot Puheterapeuttien puhelinaika on maanantaisin klo 12 - 13 Halikon terveysasema, Hornintie 1: |