Strategia linjaa lähivuosien toimintaa
Strategia on suunnitelma, joka määrittelee kaupunkimme tavoitteet pitkällä tähtäimellä. Se on myös työkalu, jonka avulla huolehditaan, että kaikki toimenpiteet vievät toimintaamme haluttuun suuntaan. Strategia auttaa keskittämään ja kehittämään resursseja juuri siihen kohteeseen, johon niitä tarvitaan kuntalaisten palveluissa. Kaupungin visio eli haluttu tulevaisuudenkuva ohjaa strategian laadintaa.
Strategiatyössä määriteltiin kaupungin perustehtävä, millainen Salon kaupungin tulisi olla vuonna 2020 sekä valtuustokauden 2009 - 2012 tärkeimmät painopisteet. Perusteellisempi strategian päivitys tehdään aina valtuustokausittain, uuden valtuuston aloittaessa työnsä. Tällöin läpikäydään kaupungin visio ja arvot sekä määritetään käynnistyvän valtuustokauden keskeiset menestystekijät.
Strategiaa tarkistetaan valtuustotasolla kerran vuodessa keväällä pidettävässä strategiaseminaarissa. Valtuustoseminaarin linjausten perusteella valmistellaan virkamiestyönä kaupunginhallituksen tuloskortti, jossa linjataan tärkeimmät tavoitteet kuntalaisten (asiakas), kaupungin oman toiminnan (prosessit), talouden ja resurssien (johtaminen, henkilöstö) näkökulmista.
Salon kaupungin tulevaisuuden tavoitteet
Perustehtävä
Peruspalveluiden järjestäminen kuntalaisille niin, että Salossa on hyvä elää, asua ja yrittää.
Visio 2020
Salo on hyvien palvelujen, monipuolisen elinkeinoelämän ja korkean osaamisen kasvava viherkaupunki, joka toimii vastuullisesti ja rohkeasti ihmisen ja ympäristön parhaaksi.
Arvot
Kaupungin toimintaa ohjaavat arvot ovat rohkeus, oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus.
Salon strategia
Salon strategian säännöllisesti päivitettävän ytimen muodostavat valtuustokauden strategiset menestystekijät, toiminnan vuositavoitteet, kaupunginvaltuuston tuloskortti sekä kaupunginhallituksen tuloskortti. Hallituksen tuloskortin perusteella toimialat ja osastot päättävät vuosittain omista tuloskorteistaan.
Valtuustokauden 2009 - 2012 strategiset menestystekijät:
1. Hyvin toimivat peruspalvelut
- Terveyden ja hyvinvoinnin sekä itsenäisen suoriutumisen edistäminen
- Kasvun, oppimisen ja laadukkaan elämän mahdollistaminen
- Asuin- ja toimintaympäristön kehittäminen ja ylläpito
2. Monipuolinen elinkeinoelämä, hyvä työllisyys ja kasvava väestö
3. Laadukas johtaminen, osaava henkilöstö ja strateginen päätöksenteko
4. Tasapainoinen talous
Vuonna 2012 toiminnan keskeiset tavoitteet ovat:
1. Talouden tasapainottaminen
2. Palveluverkkouudistuksen toteuttaminen
- Vanhustyö
- Kouluverkko
- Varhaiskasvatus
3. Rakennemuutoksen hallita
4. Uudistuvan kunnan hallintorakenteen muutos