Kuluttajapalveluiden ja kulutustavaroiden turvallisuuden valvonta

Lain kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004) tavoitteena on ennalta ehkäistä kulutustavaroihin ja kuluttajapalveluihin liittyviä vaaroja. Tuote tai palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan terveydelle eikä omaisuudelle. Laki koskee valmistusta, maahantuontia, myyntiä ja vuokraamista. Tuotteen ja palvelun turvallisuus on otettava huomioon koko niiden elinkaaren ajan.

Suomessa kulutustavaroiden ja -palvelujen turvallisuuden valvonnasta vastaa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) Kuluttajaturvallisuusyksikkö yhdessä Aluehallintovirastojen ja kuntien kanssa. Ympäristöterveydenhuolto valvoo kuluttajapalveluita ja kulutustavaroita valvontasuunnitelman mukaisesti sekä osallistumalla valtakunnallisiin ja Lounais-Suomen aluehallintoviraston projekteihin. Kuluttajaturvallisuusvalvonta koskee kuluttajien käyttämien tavaroiden ja palveluiden turvallisuutta. Joidenkin tavara- ja palveluryhmien turvallisuuden valvonta on kuitenkin erikseen määrätty muille viranomaisille. Lista niistä löytyy Tukesin verkkosivuilta