Keskusjätevedenpuhdistamon esittely

Vanhan Salon kaupungin ensimmäinen jätevedenpuhdistamo oli 1960-luvulla valmistunut n. 40 ha käsittävä lammikkopuhdistamo. Lupaehtojen kiristymisten myötä Salon kaupunki ja Halikon kunta rakensivat nykyisen keskusjätevedenpuhdistamon, joka valmistui vuonna 1982. Laitoksen vesiasema toteutettiin kaksilinjaisena biologiskemiallisena rinnakkaissaostusratkaisuna.

Keskusjätevedenpuhdistamoa on tehostettu ja laajennettu useita kertoja. Viimeiset laajennukset, jotka käsittivät suodatinlaitoksen ja lietteenkäsittelyrakennuksen rakentamisen, valmistuivat vuonna 2008.

ilmakuva.jpg

Jäteveden käsittely

Jätevesien käsittely on erittäin vaativaa teknistä toimintaa. Prosessi pitää sisällään paljon laitteita ja eritasoisia kemikaalien annostelu järjestelmiä. Laitoksen toimintaa valvovat useat eri viranomaiset kuten ympäristökeskus, Tukes, palo- ja pelastuslaitos sekä Evira. Henkilökunnan tulee olla ammattitaitoista, koulutettua ja motivoitunutta.

Prosessi on pitkälti automatisoitu ja sitä valvotaan 24 tuntia joka päivä. Viemärilaitoksella on ns. erikoisammattimiesvarallaolo, joka huolehtii vuorokauden ympäri, että viemärilaitoksen laitteet toimivat teknisesti moitteettomasti. Aidatulla alueella liikkuminen on luvanvaraista räjähdys- ja kemikaalivaaroista johtuen.

Liikelaitos Salon Veden viemärilaitos toimii vain kaupunginvaltuuston päättämällä toiminta-alueella, joka on yleensä asemakaava-alue. Vesihuoltolain mukaista toiminta-aluetta nykyisessä Salon kaupungissa ollaan valmistelemassa. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta vuonna 2010.

Jätevesien käsittely viemärilaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella

Lähtökohtana on, että jätevedet on johdettava ja käsiteltävä siten, että niistä ei aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa.

Valtioneuvoston asetu 542/2003 määrittelee kiinteistön haltijan velvollisuudet talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilta alueilta. Jos kiinteistö ei täytä asetuksen vaatimuksia, tulee ne laittaa kuntoon v. 2013 loppuun mennessä. Asetus koskee kaikkia kiinteistöjä.

Näitä asioita hoitavat ensisijaisesti ympäristönsuojeluviranomaiset. Salon kaupungissa ympäristötoimen viranhaltijat.

Asian ajankohtaisuuden johdosta on aiheeseen liittyen saatavissa varsin runsaasti erilaista informaatioita.

Jos haluaa perehtyä asiaan, on se hyvä tehdä esim. Suomen vesiensuojeluyhdistysten liiton tekemien internetsivujen kautta.

Kestävän kehityksen asiantuntija- ja palveluorganisaatio Valonia antaa myös hyvää tietoa asiasta.