Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymät yhdistysten avustamisperiaatteet 2012

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kokouksessaan 21.12.2011 yhdistysten toiminta-avustusten sekä sosiaali- ja terveydenhuollon perustehtäviä tukevien avustusten myöntämisperiaatteista vuodelle 2012.


Toiminta-avustusten myöntämisperiaatteet

1. Hakija on rekisteröity yhdistys, joka on toiminut vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua.
2. Hakijan kotipaikka on Salo. Jos kyseessä on valtakunnallinen tai maakunnallinen yhdistys, tulee yhdistyksellä olla toimintaa Salossa, esimerkiksi alaosasto.
3. Avustusta myönnetään yhdistykselle sen toiminnan tukemiseen
4. Avustuksen myöntämisessä otetaan huomioon hakijan toimintasuunnitelman sisältö, toiminnan laajuus, alueellinen kattavuus, säännöllisyys ja vaikuttavuus kuntalaisiin erityisesti suhteessa sosiaali- ja terveystoimen strategisiin tavoitteisiin.
5. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon hakijan taloudellinen asema (säästöt, muu varallisuus) ja oma varainhankinta. Toiminta-avustus voi olla korkeintaan 50% avustuksen kohteena olevan toiminnan talousarvion mukaisista menoista.
6. Hakijan tulee toimittaa edellisen vuoden tilinpäätöstiedot, kuluvan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma hakemuksen liitteenä.
7. Hakijan tulee toimittaa voimassa olevat säännöt, mikäli ne ovat muuttuneet edellisestä hakukierroksesta ja niitä ei ole aiemmin toimitettu.
8. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon muut Salon kaupungilta saadut avustukset.
9. Avustuksia ei myönnetä edelleen jaettaviksi.
10. Myöhästyneenä saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon.


Hakumenettely

Toiminta-avustusten hakuaika on maaliskuu ja avustusten jakamisesta päätetään huhtikuun sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa. Avustushakemuslomakkeet ja hakuohjeet ovat täytettävissä ja tulostettavissa kaupungin kotisivuilta tai haettavissa sosiaali- ja terveystoimen hallinnosta sekä monipalvelupisteistä.

Hakulomakkeen kaikki kohdat on täytettävä ja mukaan on liitettävä vuosikokousasiakirjat sekä yhdistyksen säännöt, mikäli ne ovat muuttuneet edellisestä hakukierroksesta tai niitä ei ole aiemmin toimitettu. Mikäli yhdistyksen vuosikokousta ei ole pidetty 30.3. mennessä, tulee asiakirjat toimittaa jälkikäteen, kuitenkin ennen lautakunnan kokouskäsittelyä.
Hakemukset katsotaan saapuneen määräaikana, mikäli ne saapuvat perille 30.3. klo 14.45 mennessä.


Toiminta-avustuksen maksaminen

Toiminta-avustukset maksetaan yhdistyksen tai järjestön ilmoittamalle tilille jakopäätöksen tultua lainvoimaiseksi


Perustehtävää tukevien avustusten myöntämisperiaatteet

Sosiaali- ja terveydenhuollon perustehtäviä tukevaa avustusta voivat saada yhdistykset, joiden toiminta tukee merkittävästi sosiaali- ja terveystoimen tavoitteita ja joiden kanssa yhteistyö on vakiintunut tai suunnitellaan vakiinnutettavaksi. Avustusta ei myönnetä yhdistyksen sellaiseen toimintaan, josta kaupunki on tehnyt ostopalvelusopimuksen yhdistyksen kanssa

Perustehtävää tukevaa avustusta haetaan vuosittain huhtikuun loppuun mennessä, jolloin haetaan seuraavan kalenterivuoden avustusta. Näiden avustusten myöntämisperiaatteet ovat samat kuin toiminta-avustuksilla, lukuun ottamatta avustuksen enimmäismäärää suhteessa toiminnan menoihin (toiminta-avustusten myöntämisperiaatteet kohta 5), jossa voidaan käyttää harkintaa.

Perustehtävää tukevaa avustusta varataan ehdollisesti ko. yhdistysten toimintaan talousarvion valmisteluvaiheessa ja avustus maksetaan kahdesti vuodessa (keväällä ja syksyllä) yhdistyksen tilille edellyttäen, että toiminta on tasoltaan ja laajuudeltaan sellaista, että toiminnan tukeminen on perusteltua.

Avustuslomake (.pdf, avautuu Adobe Reader -ohjelmalla)

Alla olevasta linkistä voi ladata ilmaiseksi Adobe Readerin

http://www.adobe.com/fi/products/reader.html

Avustuslomake (.doc, avautuu MS Office Word -ohjelmalla)