EtusivuTyö ja yrittäminenYhä useampi salolainen yrittäjä arvioi yrittäjyysilmapiirin hyväksi tai erinomaiseksi

Yhä useampi salolainen yrittäjä arvioi yrittäjyysilmapiirin hyväksi tai erinomaiseksi

Yrittäjien tuoreessa maakuntaennusteessa salolaiset yritykset ovat arvioineet kaupunkinsa yrittäjyysilmapiirin paremmaksi kuin vuonna 2017. Maakunnassa Salo oli kunnista neljäntenä. Ilmapiiri on viime vuosina kehittynyt Salossa vuosi vuodelta paremmaksi, sillä vuonna 2017 Salon sijoitus oli 5. ja vuonna 2015 peräti 8.

Yrittäjyysilmapiirin kehittyminen on yksi kaupungin elinkeinopolitiikan kärkimittareista. Yritysyhteistyön kehittämiseksi ja kaupungin ja yrittäjien luottamuksen rakentamiseksi onkin luotu useita keinoja. Yrittäjäjärjestöjen ja kaupungin luottamus- ja virkamiesjohdon edustajien tapaamiset, yritysaluetoimikunnat, keskustan kehittämisryhmä ja erilaiset toimialakohtaiset yritysryhmät ovat esimerkkejä säännöllisistä yhteisistä keskustelutilaisuuksista, joissa päästään pureutumaan sekä ilon että surun aiheuttajiin. Yksi olennaisimmista ilmapiiritekijöistä ovat arjen kohtaamiset erilaisissa palvelutilanteissa; niiden tärkeyttä korostetaan "Minäkin olen salolainen elinkeinoasiamies"-ajattelulla.

Yrittäjyysilmapiiri on kehittynyt hyvään suuntaan. Valmisteilla oleva strategia ja sitä tukeva elinkeinopoliittinen ohjelma asettavat uudet tavoitteet kaupungin toiminnalle, mutta erinomaiset yrittämisen edellytykset ja yrittäjyysilmapiiri ovat takuulla jatkossakin kaupungin elintärkeitä tavoitteita.

Varsinais-Suomen Maakuntaennusteet

Tiedustelut

Anita Silanterä
Ohjelmapäällikkö, Salon kaupunki
044 778 7706
anita.silantera@salo.fi

Julkaistu: 10.1.2018 12:54

Takaisin