Kotihoito

Kotihoidon tarkoituksena on tukea kotona asumista mahdollisimman pitkään ja siirtää pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta. Kotihoitoa voidaan antaa henkilöille/perheille, jotka tarvitsevat apua selviytyäkseen kotioloissa oman toimintakykynsä heikennettyä joko pysyvästi tai tilapäisesti. Kotihoito voi olla säännöllistä (vähintään kerran viikossa tapahtuvaa) tai tilapäistä asiakkaan tarpeesta riippuen. Lisäksi asiakas voi saada tukipalveluja, joita ovat mm. ateria-, turva- ja saunapalvelu, asiointi, vaatehuolto sekä päivähoito. Kotihoito toimii tiimityömallisesti. Kotihoidosta tehdään yksilöllinen hoito- ja palvelusuunnitelma.

Kotihoidon toiminta perustuu asiakkaan tarpeisiin ja kotona selviytymistä tukeviin asiakkaan voimavaroihin. Hoito toteutetaan siten, että asiakkaan omaa toimintakykyä tuetaan. Kotihoidon palvelumuotoja ovat esimerkiksi avustaminen päivittäisissä toimissa kuten ruokailussa, henkilökohtaisen hygienian hoidossa ja muissa arjen askareissa. Kotihoito huolehtii tarvittaessa myös lääkehoidosta ja sairaanhoidollisista toimenpiteistä. Asiakas voi saada palveluja arkisin ja viikonloppuisin aamu- ja iltavuorojen ajan asiakkaiden tarpeista riippuen.

Säännöllisen kotihoidon maksut määräytyvät perhekoon, tulojen ja palvelujen määrän mukaan. Tilapäisestä kotihoidosta ja tukipalveluista peritään sosiaali- ja terveyslautakunnan vahvistamat palvelumaksut.

Kotihoidon asiakkaaksi hakeutuminen

Uudet asiakkaat hakeutuvat kotihoidon palveluihin ottamalla yhteyttä kotihoidon palvelukoordinaattoriin. Palvelukoordinaattori tarjoaa tietoa erityisesti ikäihmisten palveluista ja kokoaa palvelut asiakkaan tueksi sekä arvioi palveluiden tarpeen asiakkaan toimintakyvyn, kodin ja ympäristön olosuhteiden sekä omaisten hoitoon osallistumisen perusteella. Kotihoidon tarpeen arvioimiseksi palvelukoordinaattori tekee kotikäynnin asiakkaan luokse.

Palveluneuvonta on asiakaslähtöistä työtä, jonka tavoitteena on tunnistaa asiakkaan yksilölliset tarpeet ja voimavarat. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa pyritään tukemaan asiakkaan toimintakykyä niin, että kotona asuminen turvallisesti onnistuu mahdollisimman pitkään. Palvelukoordinaattorilta saa apua ja tietoa eri palveluista. Hän kuuntelee ja ohjaa tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin. Tarvittaessa hän ohjaa ja avustaa etuisuuksien hakemisessa. Kotihoidon palvelukoordinaattori vastaa myös vähintään 20 % sotainvalidien palveluista, palveluohjauksesta ja neuvonnasta.

Tietoa kotiin tuotetuista yksityisistä palveluista sekä ikääntyneille suunnatusta toiminnasta löytyy Salon ikäinfo sivuilta.

Yhteystiedot

Palveluohjaaja, kotihoito
Terhi Lindevall puh. (02) 772 6208
Puhelinaika 1.2.2014 alkaen:
ma - pe klo 9.30 - 11.30

Kotihoidon yhteystiedot

Hae täältä oman alueesi kotihoidon yhteystiedot