Hyppää sisältöön

Liikunta

Liikuntapalvelut järjestävät liikuntatoimintaa ja palveluja kaikenikäisille Salon kaupungin alueella yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa. Lisäksi liikuntapalvelut rakentavat ja ylläpitävät liikuntapaikkoja sekä jakavat toiminta- ja kohdeavustuksia paikallisille urheiluseuroille ja järjestöille.

Legionellabakteerien torjuntatoimenpiteet Salon uimahallissa

Salon uimahallin koko vesijärjestelmä on desinfioitu kuluvan viikon keskiviikkona (20.5.). Seuraavat legionellanäytteet eri puolilta järjestelmää otetaan ensi viikon maanantaina. Kylmän veden näytteet legionellaesiintymien jäljittämiseksi otettiin ennen desinfiointia maanantaina 18.5. Omavalvontanäytteiden ottoa tehdään myös jatkossa säännöllisesti, vaikka näytteissä ei esiintyisi enää legionellaa toimenpiderajan ylittäviä määriä. Uimahalli on toistaiseksi suljettu terveydensuojeluviranomaisen päätöksellä. Halli avataan, kun terveydensuojeluviranomainen antaa näytetulosten perusteella luvan avaamiseen.

Edellisessä uimahallia koskevassa legionellatiedotteessa (15.5.) ja edelleen tiedotusvälineissä on esiintynyt virheellinen tieto siitä, että pysyvä desinfiointilaitteisto asennettaisiin uimahalliin viikolla 21. Halliin sopiva desinfiointilaitteisto asennetaan heinäkuussa. Pysyvän desinfiointilaitteiston avulla pyritään turvaamaan uimahallin turvallinen käyttö peruskorjaukseen asti. Pysyvät korjaustoimet vesijärjestelmään voidaan toteuttaa vasta peruskorjauksen yhteydessä. Uimahallin peruskorjaus on suunnitteilla, ja kuntotutkimukset sen pohjaksi toteutettu 2025.

Legionellabakteerilöydöksistä ja niihin liittyvistä torjuntatoimista Salon uimahallissa on esitetty tiedotusvälineissä ja sosiaalisen mediassa monia, myös osittain virheellisiä tulkintoja. Korjaavia toimia on tehty Salon uimahallissa jo pitkään ja viipymättä, mutta iäkkään järjestelmän ongelmien vuoksi legionellan esiintymistä ei ole pystytty täysin estämään. Korjaavia toimenpiteitä ovat olleet muun muassa putkien desinfiointi, lämpimän veden kierron säätäminen ja virtaaman reilu nosto, lämpimän veden kiertovesipumpun vaihtaminen tehokkaampaan, lämpimän veden lämpötilan nostaminen maksimiin (+65°C), putkien huuhtelu kuumalla vedellä kerran viikossa ja säännöllinen näytteenotto eli omavalvonta koko järjestelmän alueelta eikä ainoastaan yleisösuihkuista.

Koska uimahallin merkitys on suuri, ovat liikuntapalvelut, tilapalvelut ja terveysvalvonta koko ajan pyrkineet siihen, että halli voidaan pitää avoinna. Korjaavilla, legionellabakteerien kasvua estävillä toimenpiteillä on pyritty mahdollistamaan uimahallin aukiolo eri käyttäjäryhmien terveys huomioiden.

Tiistaina 12.5. uimahalli suljettiin, koska näytteissä esiintyi ensimmäistä kertaa Legionella pneumophila -lajia, jonka tiedetään olevan yleisin tautia aiheuttava legionellalaji. Vaikka legionellatartunta johtaa harvoin sairastumiseen, on uimahallin käyttäjissä useita riskiryhmäläisiä eikä uimahallin käyttäjien terveyttä tule missään tilanteessa vaarantaa. Halli on turvallista avata vasta, kun kyseistä taudinaiheuttajaa ei enää esiinny näytteissä ja legionellapitoisuudet alittavat toimenpiderajan.

Legionella-näytteet ovat bakteeriviljelynäytteitä, joiden tulokset saadaan laboratoriosta vasta 10 vuorokauden viljelyajan päätyttyä. Tätä standardiin perustuvaa viljelymenetelmää ei voida nopeuttaa. Näytteet toimitetaan tutkittavaksi ja käsitellään laboratoriossa viipymättä, ja tuloksista tiedotetaan heti niiden valmistuttua kaupungin eri viestintäkanavissa.

Uimahallin vuosikortteihin liittyvistä käytännöistä tiedotetaan erikseen uimahallin avauduttua.

Legionellan esiintyminen uimahallien vesijärjestelmissä ei ole poikkeuksellista. Viime vuosina (2023–2026) legionellaa on todettu ainakin seuraavissa uimahalleissa Salon lisäksi: Somero, Nokia, Kirkkonummi, Hyvinkää, Pieksamäki, Kuopio, Meri-Pori, Ruissalon kylpylä, Kaskelotin uimahalli Ulvilassa, Haapavesi, Kauniainen ja Kiuruvesi.

On myös tyypillistä, että legionellan häätäminen järjestelmästä vaatii järeitä toimia, kuten esimerkiksi Hyvinkään Sveitsin kylpylän esimerkki on osoittanut (Sisäilmayhdistyksen uutinen 13.5 2026).

Legionellaa esiintyy lämpimän veden lisäksi myös kylmässä vedessä ja jäähdytysjärjestelmissä, joissa lämpötila pääsee nousemaan yli +20 °C. Nykyisin legionellaa tutkitaan tiheämmin ja siihen kiinnitetään valvonnassa aikaisempaa enemmän huomiota. Terveysvalvonta otti Salon uimahallin ensimmäiset legionellanäytteet 2025.

Legionellaa koskevia valvontatapauksia on jatkuvasti ympäri Suomea, ja havainnot sekä keuhkokuumeena raportoidut tapaukset ovat selvässä nousussa. Lisätietoa legionellasta ja tartuntojen määristä löytyy THL:n sivuilta.

Lisätietoja:

Terhi Suomilammi-Salmela
Terveystarkastaja
ymparistoterveydenhuolto@salo.fi
044 779 2503

Liikuntapaikkamestari
Marko Mäkinen
markoj.makinen​@​salo.​fi
02 778 4702

Salo vapaalla -julkaisu

Kansalaisopiston, musiikkiopiston sekä kirjasto-, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden yhteinen Salo vapaalla -julkaisu kevään 2026 osalta on luettavissa sähköisenä versiona tällä sivulla. Julkaisua ei jaeta joka talouteen Salossa, mutta sitä painatetaan rajallinen määrä jaettavaksi muun muassa kaikkiin Salon kirjastoihin, kansalaisopistoon, uimahalliin, Plazaan, Citymarkettiin ja Prismaan.

Tutustu tarjontaan:

Salo vapaalla kevät 2026 -julkaisun selattava digiversio

Salo vapaalla kevät 2026 -julkaisun pdf-versio

Vuoden 2026 alusta tuoli- ja kuntojumppaa helposti verkossa

Liikuntapalvelut tuottaa kevätkaudella 2026 kuukausittain vaihtuvan tuoli- ja kuntojumpan, jotka julkaistaan YouTube-kanavallamme jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Voit tehdä jumpat helposti kotona – silloin kun sinulle sopii. Kevään viimeinen jumppa julkaistaan huhtikuun alussa.

Siirry jumppaamaan (siirtyy liikuntapalveluiden YouTube-kanavalle)

Kevään liikkuvuus ja kehonhuolto -harjoitteet

Nyt keväällä keskitymme kehittämään kehon liikkuvuutta ja vahvistamaan kehontuntemusta lempeillä harjoitteilla. Harjoitteet pehmentävät mahdollisia lihasjumeja ja herättelevät uusia liikesuuntia, mikä auttaa sinua liikkumaan arjessa kokonaisvaltaisemmin ja rennommin. Liikkeitä voit tehdä rauhallisesti kuulostellen, jolloin pikkuhiljaa saat lisää liikelaajuutta. Liikkeitä tehdessä sinun ei tarvitse tuntea kipua tai mennä ääriasentoihin. Tervetuloa mukaan liikuntapalveuiden YouTube-kanavalle liikuttamaan kehoa viikoittain vaihtuvilla harjoitteilla.

Siirry liikkuvuus ja kehonhuolto -harjoitteisiin (siirtyy liikuntapalveluiden Youtube -kanavalle)

Lihasvoimaharjoittelun terveysvaikutukset ja treenivinkit luennon materiaalia

Kaupungintalolla pidetyn ylilääkäri ja sisätautiopin dosentin Jan Sundellin luennon lihasvoimaharjoittelun terveysvaikutuksista ja treenivinkeistä materiaalia ruokavalion ja treenien osalta.

Ruokavalio on esimerkki arkityöpäivästä. Ruokavaliokuvaan lisäyksenä Jan Sundellin vinkki: ” Muista juoda sopivasti. D-vitamiinilisää suositellaan senioreille ympärivuoden”.

Ruokavaliomalli

Treeniohjelmat Jan Sundell luento

Ajankohtaista liikuntapalveluissa

Vakiovuorojen haku liikuntapaikoille 2026

Liikkuen läpi vuoden -kampanjat (LiikU talvella, Haastepyöräily ja LiikU syksyllä)

Ilmoittautumislinkit ohjattuun liikuntatoimintaan

Tiedotteet

 

Tiedotteet
Legionellalöydösten vuoksi suljetun Salon uimahallin avaamisajankohta tarkentuu kesäkuussa
15.5.2026
Salon uimahalli on ollut tiistaista 12.5. lähtien suljettu suihkuissa todettujen legionellabakteerien vuoksi. Pesutilojen vesijärjestelmä desinfioidaan, ja pysyvä desinfiointilaitteisto asennetaan viikolla 21. Puhdistustoimenpiteiden onnistuminen varmistetaan uusintanäytteillä, joiden tuloksista tiedotetaan arvion mukaan viikolla 24 (8.6. alkava viikko). Tämän jälkeen voidaan arvioida uimahallin avaamisen ajankohtaa. Sulkuaikana uimahallin palveluista kuntosalijäsenyydet ja niiden päivitykset voi hoitaa uimahallin kassalla, joka on […]
Tiedotteet
Melassuon kuntorata nimettiin Laurin lenkiksi – avajaisia vietetään 5.5.2026
28.4.2026
Muokattu 28.4. Vaihdettu avajaissanojen lausujaksi kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen. Melassuon 3,5 kilometrin mittainen kuntorata nimettiin vuonna 2025 hiihtäjä Lauri Vuorisen mukaan. Uusi nimi, Laurin lenkki, kunnioittaa Vuorisen merkittävää saavutusta suomalaisessa hiihtourheilussa. Ajatus kuntoradan nimeämisestä sai alkunsa helmikuussa 2025, kun Lauri Vuorinen teki historiaa saavuttamalla ensimmäisenä suomalaisena mieshiihtäjänä sprinttikilpailun arvokisamitalin Trondheimin MM-kilpailuissa. Kuntoradan opastekyltit asennettiin syksyllä 2025, […]
Tiedotteet
Liikuntapalveluiden hinnastoon esitetään muutoksia 1.8.2026 alkaen
17.4.2026
Liikuntapalvelut esittää hinnastoon muutoksia, jotka on tarkoitus ottaa käyttöön 1.8.2026 alkaen. Muutosehdotukset käsitellään vapaa-ajan lautakunnan kokouksessa 23.4.2026. Hinnastoon esitetään rakenteellisia muutoksia sekä aiempia vuosia laajempia päivityksiä, jotta se vastaisi paremmin nykytilannetta. Viime vuosina muutoksia on tapahtunut muun muassa arvonlisäverokannoissa, liikuntapaikkojen ylläpitokustannuksissa sekä sisäisissä toimintakuluissa. Muutoksista huolimatta lasten harrastustoiminnan esitetään säilyvän maksuttomana. Muutosten tavoitteena on: selkeyttää […]
Tiedotteet
Uimahallin peruskorjauksen suunnitteluun liittyvä kuntalaiskysely on nyt avoinna
16.4.2026
Salon uimahallin vanhin osa on valmistunut vuonna 1971. Rakennusta on laajennettu ja peruskorjattu vuonna 2007, ja erityisesti paljon käytetyissä tiloissa on tehty vuosittain säännöllisiä kunnossapitotoimia. Vuonna 2025 toteutetussa koko kiinteistön kattavassa kuntokartoituksessa tunnistettiin useita peruskorjaustarpeita. Kartoituksen pohjalta uimahallissa siirrytään nyt varsinaisen peruskorjauksen suunnitteluvaiheeseen, joka käynnistetään kuluvan vuoden aikana. Suunnitteluvaiheen käynnistymisen yhteydessä kaupungin liikuntapalvelut toteuttaa kuntalaisille […]
Tiedotteet
Vakiovuorojen haku sisäliikuntapaikoille talvikaudelle 2026–2027
13.4.2026
Hakuaika sisäliikuntatilojen talvivuoroille on 13.4.–3.5.2026 väillä. Talvikausi on 17.8.2026–30.4.2027, jäähallin osalta 7.9.2026–12.4.2027. Vuorojen haku tapahtuu aina Timmi-tilanvarausohjelman kautta osoitteessa www.salo.fi/timmi. Aikaisemmin tulleita hakemuksia emme ota huomioon. Liikuntatilojen vuorojen haun sekä vuorojen jaon yleiset periaatteet löytyvät osoitteesta www.salo.fi/timmi. Vuorojen hakuvaiheessa jokaisen hakijan tulee tarkkaan miettiä omat salitarpeensa: salin koko henkilömäärään sekä tasoon suhteutettuna, vuoron pituus, salin […]
Tiedotteet
Salon uimahallin peseytymistilojen suihkujen legionellatorjuntatoimet ovat onnistuneet
18.3.2026
Salon uimahallin 4.3.2026 otetuissa uusintanäytteissä ei enää todettu legionellabakteereja toimenpiderajat ylittäviä määriä. Torjuntatoimet voidaan siten todeta onnistuneiksi. Riskiryhmiä koskeva suositus välttää uimahallin suihkutilojen käyttöä on purettu. Salon uimahallin kaikkien tilojen käyttö on turvallista. Uimahallissa jo nyt tehtyjen toimien lisäksi toiminnassa kiinnitetään jatkossa huomiota ennaltaehkäiseviin huoltotoimiin, joilla estetään legionellabakteerien lisääntymistä vesilaitteistoissa. Uimahallin käyttöön liittyviä sairastapauksia ei […]

Tapahtumat ja julkaisut

Julkaisut

Tapahtumat ja kampanjat

Liikuntapaikat ja tilavaraus

Ulkoliikuntapaikat

Sisäliikuntapaikat

Urheilupuisto

Tilavaraus

Ohjattu liikunta ja ryhmiin ilmoittautuminen

Ohjattu liikunta

Ryhmiin ilmoittautuminen

Liikuntaneuvonta

Liikuntaneuvonta

Hinnasto

Liikuntapalvelujen hinnasto

Liikuntaseuroille

Avustukset

Seuraparlamentti

Anna palautetta liikuntapalveluille
Saamme mukavasti palautetta, kiitos teille kaikille palautteen antaneille. Palautetta ja kysymyksiä tulee moneen eri kanavaan, joten toivomme että laitatte palautetta ensisijaisesti osoitteeseen liikunta@salo.fi, jotta viestisi ei jää huomiotta. Vikailmoitukset voi edelleen laittaa osoitteeseen vikailmoitukset@salo.fi