EtusivuSalo hankkii 2019 -tapahtuma kaupungintalolla 26.3.2019

Salo hankkii 2019 -tapahtuma kaupungintalolla 26.3.2019

Toista kertaa järjestettävä Salo hankkii 2019 -tapahtuma järjestetään 26.3. klo 10-14 Salon kaupungintalolla, valtuustosali Tammessa. Salon alueen yrittäjäyhdistykset ja kaupunki haluavat yhdessä löytää konkreettisia keinoja salolaisen osaamisen, tuotteiden ja palveluiden tunnettuuden kasvattamiseksi, jotta mahdollisimman suuri osa Salossa hankintoihin käytetyistä euroista jäisi alueelle ja edistäisi työpaikkojen syntymistä.

Tapahtuma kokoaa Salon alueen yrityksiä näkyväksi kaupungintalolle, missä osallistujat ryhmittäytyvät kaupungin palvelualojen ja muiden toimialojen mukaan (esim. rakentaminen ja kunnossapito, kuljetus ja liikkuminen sekä Informaatio, viestintä, virkistys ja koulutus). Tapahtumassa kuullaan yritystarinoita, tietoa ajankohtaisista kilpailutuksista ja jaetaan yrityksille konkreettisia vinkkejä julkisiin hankintoihin osallistumiseen. Ohjelman lomassa osallistujilla on mahdollisuus vapaaseen keskusteluun hankinnoista - tavoitteena on tehdä osallistujat tutuiksi toisilleen ja auttaa kaikkia osapuolia onnistumaan hankinnoissa!

Lisätietoa tapahtumasta ja tarkempi ohjelma tapahtuman verkkosivuilla.

Tapahtuma on tarkoitettu kaikille julkisia hankintapäätöksiä tekeville, muita hankintoja tekeville ja niitä valmisteleville sekä paikallisille yrityksille. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Julkaistu: 12.3.2019 12:00

Takaisin

Ajankohtaista