Kiinteistöjen ja rakennusten osoitteet

Osoitteen kiinteistölle tai rakennukselle antaa aina kunta. Salossa se kuuluu kiinteistö- ja mittauspalvelujen osastolle. Uudet osoitteet annetaan rakennusluvan yhteydessä.


Osoitejärjestelmän periaatteet on vahvistettu teknisessä lautakunnassa 12.1.2010 § 3:

  • Osoitenimi on joko asemakaavassa vahvistettu tai viranomaisen päätöksellä annettu kadun tai tien nimi.
  • Taajamassa osoitenumerointi on juokseva eikä välttämättä kuvaa etäisyyttä. Haja-asutusalueella käytetään etäisyyttä tien alkupisteestä osoittavaa osoitenumerojärjestelmää (ns.10-jakojärjestelmä). Osoitenumero määräytyy kun etäisyyden metrimäärästä jätetään pois viimeinen numero. Rakennus voi sijaita kaukanakin nimetystä tiestä tai joissakin tapauksissa tien varressa, mutta eri paikassa kuin tonttiliittymä. Silloinkin osoitenumero määrätään nimetyllä tiellä olevan tonttiliittymän sijainnan mukaan.
  • Osoitenumeroinnissa kadun tai tien vasemmalla puolella käytetään parillisia ja oikealla parittomia osoitenumeroita.
  • Kiinteistönomistajan tulee asentaa annetun osoitenumeron mukainen talonumerokilpi siten, että se näkyy tielle. Haja-asutusalueella rakennusten omistajien vastuulla on asentaa tarvittaessa risteykseen lisäksi ohjaava numerokilpi.
  • Olemassa olevaa osoitetta voidaan muuttaa erillisellä päätöksellä mikäli osoitteessa havaitaan puutteita.
  • Haja-asutuksen tie voidaan nimetä kun kyseisen tien varrella on vähintään 5 rakennettua rakennuspaikkaa tai tien varressa asutaan vakituisesti vähintään kolmessa paikassa.

Salon karttapalvelusta näkyy (kuva alla), miten tiet ja kadut on nimetty (alku ja loppu). Jos tiellä ei ole viivaa, se on nimeämätön haara ja haaran osoitteet muodostuvat edellisen tien (millä on viiva) nimestä. Haja-asutusalueella osoitenumeron pohjana oleva matka "juoksee" sitä uraa, jolle on piirretty viiva.