EtusivuTyö ja yrittäminenYliopiston ja kaupungin yhteinen kaupunkikeskustan kehittämisprojekti käynnistyy

Yliopiston ja kaupungin yhteinen kaupunkikeskustan kehittämisprojekti käynnistyy

Turun yliopisto ja Salon kaupunki käynnistivät maaliskuun alussa yhteisen Salon kaupunkikeskustan kehittämisprojektin osana kaupungin ja yliopiston yhteistyötä. Projektilla halutaan lisätä ymmärrystä pienen- ja keskikokoisen kaupungin tulevaisuuden keskusta-asumisesta ja kohderyhmistä, asukkaiden viihtyvyyteen ja kaupungin elinvoimaan vaikuttavista tekijöistä. Projektissa laaditaan visio ja tiekartta Salon kaupunkikeskustalle vuoteen 2030.

Salon kaupungin strateginen tavoite on asukasmäärän ja työpaikkojen määrän kasvattaminen. Vetovoimainen kaupunki vaatii toimivan ja viihtyisän keskustan. Keskustojen tulee löytää uudenlaisia toimintoja ja tiloja sekä yhteistyön malleja, joilla varmistetaan asukkaiden viihtyvyys sekä nykyisten ja uusien yritysten toimintaedellytykset keskustoissa.

Salon kaupunki käynnisti keväällä 2019 yhteiskehittämisen kokeilun osana keskustan kehittämistä. Yhteiskehittäminen koettiin mielekkääksi ja myös tulokselliseksi, mikä osaltaan innosti jatkamaan eteenpäin yliopiston kanssa.

- Yhteiskehittämisen työpajoissa pitkän tähtäimen visiona nähtiin, että uudistavan ja täydentyvän kaupunkirakenteen tulee houkutella lisää asukkaita myös keskustaan. Siksi projektissa yhtenä näkökulmana on myös keskusta-asuminen, toteaa Tarja Pennanen.

Moneen keskustan viihtyisyyteen vaikuttavaan tekijään kaupunki pystyy vaikuttamaan vain välillisesti mahdollistamalla toimenpiteitä. Monet toimenpiteistä vaativat laajemmin yhteistyötä, lisäselvityksiä sekä rahoitusta. Onnistuminen vaatii yhteistä näkemystä ja tahtotilaa kehittämiseen sekä rahaa.

- Siksi on tärkeää laatia tiekartta tai suunnitelma, yhteinen visio, jonka pohjalta voidaan käydä keskusteluja ja rakentaa toteutussuunnitelmia yhdessä eri osapuolten kanssa - maanomistajien, kiinteistönomistajien, rakennuttajien, aktiivisten kaupunkilaisten, tapahtumajärjestäjien, yrittäjien, asukkaiden sekä kaupungin eri palvelualueiden ja päättäjien kanssa, toteaa Riikka Nurmi.

Kevään aikana Turun yliopiston projektitutkijana aloittanut Olli Jakonen kokoaa tietoa pienen- ja keskikokoisen kaupunkikeskustan ja jokivarren asumiseen, elinvoimaisuuteen ja viihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä.

- Salon tulee tunnistaa ja ymmärtää eri kohderyhmiä, jotta kaupunkikeskusta vastaa heidän muuttuviin tarpeisiinsa. Kesä-elokuussa yhdessä kahden opiskelijaharjoittelijan kanssa toteutamme myös osallistavia työpajoja ja ryhmähaastatteluja eri kohderyhmille ja jalostamme niiden pohjalta tietoa Salon kaupunkikeskustan vision ja tiekartan laatimista varten, toteaa projektitutkija Olli Jakonen.

Projektissa keskustan elävyyttä katsotaan erityisesti liikkumisen ja saavutettavuuden, kaupunkielämän ja rakennetun tilan, urheilun, kulttuurin sekä yritystoiminnan houkuttelevuuden näkökulmista.

Salon kaupunki ja Turun yliopisto ovat jo vuodesta 2013 tehnyt suunnitelmallista yhteistyötä Saloa ja alueen yrityksiä hyödyttävän tutkimuksen, kehityksen ja koulutuksen parissa. Vuoden loppuun kestävässä projektissa hyödynnetään yliopiston kaupunkitutkimuksen tietoa sekä osallistavan kehittämisen menetelmiä. Tavoitteena on myös tuottaa uutta tietoa pienten- ja keskisuurten kaupunkien näkökulmasta kaupunkitutkimukseen sekä löytää uusia työtapoja alueiden kehittämiseen.


Lisätietoja:

Kaavoitusarkkitehti Tarja Pennanen, Salon kaupunki, , 02 778 5101
Erityisasiantuntija Riikka Nurmi, Salon kaupunki, , 044 778 7708
Suunnittelija, FT Sami Tantarimäki, Turun yliopiston Brahea-keskus, , 040 760 1017
Projektitutkija Olli Jakonen, Turun ylipisto,

Julkaistu: 10.3.2020 10:15

Takaisin