Hyppää sisältöön

Vapaa-aika ja matkailu

Kansalaisopisto

Kirjasto

Kulttuuri

Liikunta

Nuoriso

Matkailu

Ajankohtaista

Tiedotteet
Salon osallistuvan budjetoinnin hankkeiden kuntalaisäänestyksen tulos ja rahoitus
16.4.2024
Salon osallistuvan budjetoinnin hankkeiden kuntalaisäänestys päättyi 3.4. Hankkeiden saama äänimäärä oli huikea 15 933 ääntä. Ääniä antoi yhteensä 10 313 äänestäjää, koska yhdellä äänestyskerralla saattoi äänestää useampaa hanketta, jota toivoi toteutettavaksi. Kaupungin työryhmä käsitteli hanke-ehdotuksia äänestystuloksen selvittyä ja vertaili hankkeita, niiden sisältöjä, äänimääriä ja ehdotusvaiheessa annettuja ohjeita ja teemoja. Työryhmä oli tyytyväinen saatujen ehdotusten määrään ja monipuolisuuteen […]
Tiedotteet
Muovipullopostia-lastenkonsertti opastaa luonnonsuojeluun Näkkärin Lasten lauantaissa
9.4.2024
Muovipullopostia-lastenkonsertti rantautuu Salon Kulttuuritila Näkkäriin Lasten lauantaina 13.4. klo 13. Juonellisessa lastenmusiikkikonsertissa on ekologinen viesti: ”Roskat eivät kuulu uimavesiin eivätkä norpan kotiin. Itämerestä ja koko planeetastamme on pidettävä huolta”. Konsertissa lapset pääsevät kiinnostumaan kierrättämisestä ja luonnonsuojelusta kansanmusiikin ja esittävän taiteen keinoin. Konsertti on osallistava, opetuksellinen ja mukaansatempaava esitys, joka opastaa lapsia huolehtimaan vesistöjemme puhtaudesta, roskaamisen […]
Tiedotteet
Kansalaisopiston kevät ja kesä -digilehti
8.4.2024
Verkossa selattava Kansalaisopiston kevät ja kesä -digilehti on julkaistu! Lehdestä löydät kevätkauden aikana tarjolla olevat kurssimme. Kurssejahan kansalaisopistolla alkaa vielä kesäkuussakin. Digilehdestä löydät myös opiskelijoidemme vuotuisen voimannäytteen, kevätfestivaalin esitykset ja näyttelyt aikatauluineen, osoitteineen ja sisältöineen. Kevät ja kesä -digilehti on julkaistu verkossa luettavana Adoben julkaisuversiona: Kansalaisopiston kevät ja kesä 2024 -digiopas Löydät sen myös Kansalaisopiston […]
Tiedotteet
Salon elektroniikkamuseo avautuu tauon jälkeen yleisölle 4.4.2024
28.3.2024
Salon elektroniikkamuseo on ollut väliaikaisesti suljettuna yleisöltä syksystä 2023. Museo avautuu normaalein aukioloajoin huhtikuun alussa. Perjantaina 5.4. museoon on vapaa pääsy. Sulkuaikana museolla on tehty kokoelmien järjestelytöitä, huollettu näyttelytilaa, uudistettu näyttelytilan asiakaspalvelukokemusta sekä julkaistu uusi verkkonäyttely Salovisio. Sulkuaikana museolla on myös aloittanut työskentelyn uusi museoassistentti. Hän tulee vastaamaan museon avoinna pidosta ja yleisötyöstä. Heti ensimmäisellä […]
Tiedotteet
Liikuntapalveluiden Kesäopas
15.4.2024
Liikuntapalveluiden Kesäopas on luettavissa sivulla www.salo.fi/liikunta sekä tässä alla pdf-tiedostona. Kesäoppaassa on koottuna muun muassa kesän toiminta ja tapahtumat, uimahallin uimakoulut, uimarantojen saunojen aukioloajat sekä ulkoliikuntavinkit. Tutustu Kesäoppaaseen ja poimi itsellesi liikunnallista ja virkistävää kesätekemistä! Kesäopas 2024 (ladattava pdf-tiedosto) Lue kesäopasta Adoben verkkojulkaisuna Lisätietoja liikunta@salo.fi  
Tiedotteet
Kenestä vuoden 2024 Salon Seppä?
21.3.2024
Salon Seppä on Kulttuurikumppanien ideoima, vuonna 2020 ensimmäistä kertaa jaettu tunnustus salolaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Tunnustuksen voi saada yhdistys, ryhmä tai henkilö, joka on vaikuttanut paikalliseen taide- ja kulttuurielämään. Pitkäjänteisen kulttuurityön tekijä Pertti Falkstedt sai ensimmäisen Salon Seppä -tunnustuksen vuonna 2020. Toisena Salon Seppänä palkittiin vuonna 2021 Salon iltatorien voimanainen Tarja Hiltunen ja kolmantena […]
Tiedotteet
Salon osallistuvan budjetoinnin kuntalaisäänestys alkaa
19.3.2024
Kaupungin osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia sai jättää 26.2. asti. Yhteensä 40 eri henkilöä yksityishenkilönä tai yhteisön edustajana jätti ehdotuksensa määräajassa. Ehdotusten tekijöille kerrottiin ennakkoon, että heidän tulee olla sitoutuneita toteuttamaan ehdotuksensa itse, ja että kaupunki tukee hankkeen viestinnässä sekä antaa tarvittaessa asiantuntija-apua. Linjauksella halutaan lisätä kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Annetuista ehdotuksista 35 oltiin valmiita toteuttamaan […]
Tiedotteet
Kesän poikkeavat aukioloajat liikuntapaikoilla
15.3.2024
Tiloja suljetaan erityisesti arkipyhäviikkoina, jolloin viikoittainen työaika on lyhennetty ja sulkemisella vältetään mm. ylitöiden tekemistä ja ylimääräisiä kustannuksia. Suljettavaksi esitetyt päivät ovat yleisesti ottaen hiljaisia eikä sulkemisista aiheudu käyttäjille merkittävää haittaa. Joissakin paikoissa voidaan sulkemisesta huolimatta järjestää tarvittaessa esim. yksittäinen peli (esim. Salohallissa tai keinonurmella), josta sovitaan erikseen käyttäjän ja henkilökunnan kanssa. Uimahalli 27.5.-30.6.2024 viikonloput […]
Tiedotteet
Näkkärin Lasten lauantaissa maistiaisia hiphop-kulttuurista Tanssiteatteri Raatikon tahtiin
5.3.2024
Kulttuuritila Näkkärissä päästään nauttimaan hiphop-rytmeistä Lasten lauantaina 9.3.2024, kun Ylhäistentielle saapuu Tanssiteatteri Raatikko esityksellään Hip Hop Hurraa! Kevään 2024 ensi-iltateos Hip Hop Hurraa! heittäytyy katutanssien maailmaan ja antaa hiphop-rytmien viedä mukanaan. Katu-uskottavuutta pienoiskoossa Esityksessä päästään näkemään maistiaisia hiphop-kulttuurista MC Karlo Kanin sekä MC Roiskeläpän saattelemana. Myös katu-uskottavuutta treenataan ja esityksenjälkeen voikin kohdata arkipäivän haasteet ehkä […]
Tiedotteet
Liikunnan yleisavustus ja Vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastusten avustamiseen tarkoitetut avustukset haettavana
28.2.2024
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitetut yleisavustukset ja vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastusten avustamiseen tarkoitetut avustukset ovat haettavissa 26.2.-27.3.2024, hakuaika päättyy 27.3. klo 12.00. Myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä. Hakemuskaavakkeet ovat sivulla www.salo.fi/liikuntaavustukset. Hakemukset vaadittavine liitteineen toimitetaan Salon kaupungille osoitettuna sähköpostilla osoitteeseen avustukset@salo.fi tai postitetaan osoitteeseen PL 77, 24101 Salo tai tuodaan Salon kaupungintalon infopisteeseen (Tehdaskatu 2). […]
Tiedotteet
Lastenkulttuurin maaliskuun tarjonta laajenee kyliin ja vauvaperheille
13.2.2024
Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävä lastenkulttuurin teemakuukausi Lastenkulttuurin maaliskuu tuo taas Saloon aimo annoksen kulttuuria lapsille ja lapsenmielisille! Tänä vuonna tarjontaa on lisätty erityisesti vauvaperheille ja lisäksi lastenkulttuuritapahtumia ja -tilaisuuksia on pyritty saamaan entistä enemmän keskutan ulkopuolelle. Yhteistyössä ovat mukana Salon kaupungin yleiset kulttuuripalvelut ja museopalvelut, Salon kansalaisopisto, Salon musiikkiopisto, Salon kaupunginkirjasto, Lasten laulukaupunki, Teatteri […]

Taidemuseon päänäyttelyssä Chen Jiagang – kuin nykypäivän Kiina pienoiskoossa

Galleria Sivuraiteella Nuutti Koskinen – Primaarisukkessio

Näyttelyt 27.1. – 28.4.2024
Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, 24240 Salo
Avoinna ti–pe 10–18, la–su 11–17.

Tutustu näyttelyihin

Tapahtumakalenteri